maanantai 15. kesäkuuta 2015

Juoksupopot


Minulla on tällä hetkellä kolmet erilaiset juoksukengät, yhdet Asics- ja kahdet Nike-merkkiset (kuva alla). Välilevyn pullistuman myötä niistä on sittemmin oikeastaan tullut enemmän kävelykengät kuin juoksukengät. Asics-kenkiä olen käyttänyt kaikista eniten ja ne istuvatkin paremmin kuin muut. Vaikka olenkin muutoin Niken vannoutunut käyttäjä, joudun lenkkareissa pettämään luottomerkin! Jokin niissä Asics:n juoksukengissä vain sopii minulle parhaiten, mikään muu merkki ei ole vetänyt niille vertoja. Toiset Nike:n kengät (yksiväriset) sain Midnattsloppetin lähettiläänä viime vuonna ja toiset ostin Stadiumin juoksupäiviltä halvalla myöskin männävuonna. Yksivärisiä on tullut käytettyä Portugalin sateessa kuralenkillä, siksi niihin on jäänyt rusehtava väri... Toiset Niket ovat olleet vain kävelykäytössä. Ne ovat hiukan massiviiset juoksukäyttöön.

Asicset käytetyimmät (huomaa!), kaksiväriset Niket kävelykäytössä ja yksiväriset saatu Midnattsloppetin kautta.
Halvalla lähtivät! Maailman myydyimmäksi juoksukengäksi mainostivat silloin, omalle jalalle eivät sovi juoksuun...
Sehän noissa juoksukengissä aina on, että niitä ostaessa ostaa "sian säkissä" eikä oikeastaan kokeilematta useinkaan tiedä, mitkä olisivat hyvät juuri omalle jalalle juostessa. Siksi kannattaa käyttää ajoittain eri urheilukaupoissa pyöriviä juoksuklinikoita, joissa asiantuntijat auttavat oikean mallin valitsemisessa ja siinä tarvitsetko esimerkiksi pronaatiotukea.

Lempparikengät :)
Minunkin olisi aika ostaa uudet kengät, kunhan vain pääsisin juoksemaan kunnolla. Vanhat ovat kuluneet jo sen verran puhki, etteivät enää tue tarpeeksi jalkaa - minullahan kipeytyy samantein akillesjänteet, nilkat ja polvet, mikäli kengät ovat liian kuluneet. Kävin muuten eilen kokeilemassa juoksemista ja niin on tänään selkä vihoitellut ja kipu vetänyt jalkaan asti. En siis vieläkään pääse lenkkipoluille, voi itku! :(




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti