tiistai 23. kesäkuuta 2015

Keeps you going

Täällä ollaan möksällä edelleen! Tänään oli alunperin tarkoitus lähteä takaisin kotio, mutta tossa järven rannassa istuessa pohdittiin, että oikeastaan kaupunkiin ei ole vielä kiire. Koiratkin nauttii vapaudesta ja pihalla ravaamisesta kuin viimeistä päivää. Miksi siis lähteä vielä täältä? Pari kertaa ollut heikko hetki täällä, kun on katsottu aurinkoisia kuvia Helsingistä ja samaan aikaan täällä on otettu pilveä - eikä tää ole edes kaukana! Huomiselle on luvattu ukkosta kaikkialle, joten ei sään niin väliä. Tessa tosin pelkää ukkosta ihan tajuttomasti, joten katotaan miten se selviää huomisesta hengissä... Siispä startattiin auto kylille kohti kauppaa, koska jääkaappi vaati täydennystä. Täytettiin samalla bensakanisteri, ja saatiin lisää polttoainetta ruohonleikkurille, joten loputkin pihasta tuli siistittyä. Katso lopusta taas päivän mökkikuvat!

Se mökkihöpinöistä. Tänään on superkivan aiheen vuoro kesäkuun haasteessa, nimittäin on vuoro kirjoittaa asioista, jotka antaa mulle energiaa. Voin sanoa, että ilman niitä en tiedä missä olisin, koska ne on mulle henkireikiä jaksamiseen ja tekevät elämästä niin paljon paremman. :) Tässä niitä siis tulee, listan muodossa epämääräisessä järjestyksessä:

- perhe ja ystävät, ne tärkeimmät <3
- luonto (eritoten meri/järvi ja metsä, raikas Suomen ilma)
- aurinko
- Tessan ja Tiukun hepulit
- positiiviset kommentit, etenkin yllättäviltä tahoilta, kuten oppilailta
- liikunta, kaikenlainen sellainen, mutta etenkin sellainen, jossa ei tule ajateltua arkea
- liikunta-/kulttuuritapahtumat
- spontaanit jutut
- nauraminen
- matkustaminen
- maiseman vaihto
- ubikinoli
- uudet kokemukset, kuten RoomEscape, SUP, AirYoga
- näkemisen arvoiset paikat
- hyvä ruoka ja juoma
- ulostautuminen (esim. ilta tai syöminen ulkona)
- elokuvat
- musiikki
- kirjat
- sauna ja pulahtaminen järveen/saunan jälkeinen raikas ilma
- nukkuminen
- mukavat muistot
- jokin, mitä odottaa
- ryhmäliikuntohjaukset
- innokkaat asikkaat












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti