maanantai 22. kesäkuuta 2015

Intervalleja

Intervallit ovat minulle tuttuja jo luisteluajoilta. Muistan kuinka peruskuntokaudella juoksimme rankkoja intervalliharjoituksia, joissa vuorotellen juostiin korkealla sykkeellä luisteluohjelman pituinen aika (noin 3-4 minuuttia) ja sitten hölkättiin hetki rennommin. Näissä harjoituksissa sain usein astmakohtauksia, mutta ne olivat hyviä kehittämään myös luistelukuntoa. 

Nykyäänhän intervallit ovat minulle melko tuntemattomia. Kuten tiedättekin, tällä hetkellä en pysty valitettavasti selkäni kanssa juoksemaan. Ainoat intervallit sisältyvät ohjaamiini spinning-tunteihin, eikä niitäkään oikein intervalleiksi voi sanoa.

Viime vuonna ihastuin Midnattsloppetin Portugalin leirillä vauhtileikittelyyn. Siellä osallistuin Run Speedplay -tunnille, jossa juostiin intervalleja vauhtileikittelyn tyyliin. Osallistuin ryhmään, jonka tavoitteena oli juosta 10 km alle 60 minuuttiin. Juoksimme ensin alkulämmittelyn ja juoksuharjoitteiden jälkeen lähdettiin juoksemaan vuoroin intervalleja ja reipasta hölkkää. Intervalleja oli kahdenlaisia. Toiset olivat ns. frifart-intervalleja, joissa juostiin alle 60 sekuntia niin nopeasti kuin pystyi. Pidemmät intervallit juostiin 5:30 min/km -temmolla. Satoi aivan kaatamalla ja nautin siitä uskomattoman paljon. Jos en ole vielä kertonut, rakastan juoksemista kaatosateessa! Tämä treeni on ehdottomasti edelleen yksi parhaista treeneistäni koskaan. :) Tässä linkki silloin kirjoittamaani julkaisuun: http://spring.midnattsloppet.com/nea_m/day-two/

Täällä mökillä on tänään ollut sadepäivä, mutta käytiin kyläkaupassa ostamassa tuhottoman kallista herkkua, puuhailtiin jotain pientä ulkona ja paistettiin lettuja kesäkeittiössä. Tässä tunnelmakuvia tältä päivältä:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti