Intervalleja

Intervallit ovat minulle tuttuja jo luisteluajoilta. Muistan kuinka peruskuntokaudella juoksimme rankkoja intervalliharjoituksia, joissa vuorotellen juostiin korkealla sykkeellä luisteluohjelman pituinen aika (noin 3-4 minuuttia) ja sitten hölkättiin hetki rennommin. Näissä harjoituksissa sain usein astmakohtauksia, mutta ne olivat hyviä kehittämään myös luistelukuntoa. 

Nykyäänhän intervallit ovat minulle melko tuntemattomia. Kuten tiedättekin, tällä hetkellä en pysty valitettavasti selkäni kanssa juoksemaan. Ainoat intervallit sisältyvät ohjaamiini spinning-tunteihin, eikä niitäkään oikein intervalleiksi voi sanoa.

Viime vuonna ihastuin Midnattsloppetin Portugalin leirillä vauhtileikittelyyn. Siellä osallistuin Run Speedplay -tunnille, jossa juostiin intervalleja vauhtileikittelyn tyyliin. Osallistuin ryhmään, jonka tavoitteena oli juosta 10 km alle 60 minuuttiin. Juoksimme ensin alkulämmittelyn ja juoksuharjoitteiden jälkeen lähdettiin juoksemaan vuoroin intervalleja ja reipasta hölkkää. Intervalleja oli kahdenlaisia. Toiset olivat ns. frifart-intervalleja, joissa juostiin alle 60 sekuntia niin nopeasti kuin pystyi. Pidemmät intervallit juostiin 5:30 min/km -temmolla. Satoi aivan kaatamalla ja nautin siitä uskomattoman paljon. Jos en ole vielä kertonut, rakastan juoksemista kaatosateessa! Tämä treeni on ehdottomasti edelleen yksi parhaista treeneistäni koskaan. :) Tässä linkki silloin kirjoittamaani julkaisuun: http://spring.midnattsloppet.com/nea_m/day-two/

Täällä mökillä on tänään ollut sadepäivä, mutta käytiin kyläkaupassa ostamassa tuhottoman kallista herkkua, puuhailtiin jotain pientä ulkona ja paistettiin lettuja kesäkeittiössä. Tässä tunnelmakuvia tältä päivältä:

Juoksupopot

Minulla on tällä hetkellä kolmet erilaiset juoksukengät, yhdet Asics- ja kahdet Nike-merkkiset (kuva alla). Välilevyn pullistuman myötä niistä on sittemmin oikeastaan tullut enemmän kävelykengät kuin juoksukengät. Asics-kenkiä olen käyttänyt kaikista eniten ja ne istuvatkin paremmin kuin muut. Vaikka olenkin muutoin Niken vannoutunut käyttäjä, joudun lenkkareissa pettämään luottomerkin! Jokin niissä Asics:n juoksukengissä vain sopii minulle parhaiten, mikään muu merkki ei ole vetänyt niille vertoja. Toiset Nike:n kengät (yksiväriset) sain Midnattsloppetin lähettiläänä viime vuonna ja toiset ostin Stadiumin juoksupäiviltä halvalla myöskin männävuonna. Yksivärisiä on tullut käytettyä Portugalin sateessa kuralenkillä, siksi niihin on jäänyt rusehtava väri... Toiset Niket ovat olleet vain kävelykäytössä. Ne ovat hiukan massiviiset juoksukäyttöön.

Asicset käytetyimmät (huomaa!), kaksiväriset Niket kävelykäytössä ja yksiväriset saatu Midnattsloppetin kautta.

Halvalla lähtivät! Maailman myydyimmäksi juoksukengäksi mainostivat silloin, omalle jalalle eivät sovi juoksuun...

Sehän noissa juoksukengissä aina on, että niitä ostaessa ostaa "sian säkissä" eikä oikeastaan kokeilematta useinkaan tiedä, mitkä olisivat hyvät juuri omalle jalalle juostessa. Siksi kannattaa käyttää ajoittain eri urheilukaupoissa pyöriviä juoksuklinikoita, joissa asiantuntijat auttavat oikean mallin valitsemisessa ja siinä tarvitsetko esimerkiksi pronaatiotukea.

Lempparikengät :)

Minunkin olisi aika ostaa uudet kengät, kunhan vain pääsisin juoksemaan kunnolla. Vanhat ovat kuluneet jo sen verran puhki, etteivät enää tue tarpeeksi jalkaa - minullahan kipeytyy samantein akillesjänteet, nilkat ja polvet, mikäli kengät ovat liian kuluneet. Kävin muuten eilen kokeilemassa juoksemista ja niin on tänään selkä vihoitellut ja kipu vetänyt jalkaan asti. En siis vieläkään pääse lenkkipoluille, voi itku! :(

Muisteloita Midnattsloppetista

Midnattsloppetin neljä lähettilästä: Ida (Göteborg), Josefine (Malmö), Christian (Tukholma) ja minä (Helsinki)

Ensimmäinen aamu lupaili hyvää.

Facebook muistuttelee mua päivittäin siitä, mitä viime vuosina juuri tänä päivänä tapahtui. Jo parin päivän aikana oon saanut muistutuksia Midnattsloppetin Portugalin reissusta, jossa olin vuosi sitten mukana. Pyrin Midnattsloppetin lähettilääksi reilu vuosi sitten ja ihmeekseni mut valittiin (aika huikea juttu, mä en koskaan voita mitään!). Tarkoituksena oli bloggailla Midnattsloppetin sivuille valmistautumisesta Helsingin Midnight Runiin. Palkaksi sain matkan treenileirille Portugaliin, Niken vaatteita, lahjakortin Stadiumiin ja muuta mukavaa.

Midnattsloppetilta saatu lähettiläskassi.

Kaikista isoin juttu oli kuitenkin toi Portugalin reissu, josta Facebook mua muistuttelee. Mun blogikirjotukset matkan varrella löytyy edelleen täältä. Matkasin siis Helsingistä Tukholmaan, jossa tapasin kolme ruotsalaista lähettilästä ja Midnattsloppetin poppoon sekä muita innokkaita ruotsalaisliikkujia, jotka oli varanneet kalliit matkat Springtimen kautta kohti Monte Gordoa. Arlandasta lennettiin sitten yhdessä kohti Faron lentokenttää ja sieltä matka jatkui bussilla kohti Monte Gordoa. Monte Gordo paikkana on ihan huikea paikka treenileireille - ei mikään ihme, että Suomenkin eri maajoukkueet käy treenaamassa siellä. Mahtavat maastot, meri, sopiva ilmasto sekä urheilukentät.

Maastot ja juoksualusta parhaat mahdolliset.

Matka kaikkinensa oli opettavainen kokemus kaikin puolin. Kaikista paras juttu siinä oli, että mun piti puhua ruotsia, koska olin pelkkien ruotsalaisten keskellä. Toki niiden kanssa olisi voinut puhua englantiakin, mutta pidin kynsin ja hampain kiinni siitä, että kieli ei vaihdu. Olin just ennen matkaa vihdoin päässyt pohjoismaisten kielten laitokselle, joten olishan se ollu noloa puhua englantia. Ruotsalaiset joutu siis kestämään suomalaista hiljaisuutta ja sitä, että mulla kestää hetki ennen kuin se mitä ne sanoo menee mun tajuntaan asti ja ehdin keksiä vastauksen. Onneksi muut lähettiläät oli kuitenkin ymmärtäväisiä ja mukavia. Treenejä oli aika lailla aamusta iltaan, sisällä ja ulkona.

Hotellin ei niin hyvät ruoat.

Rantakojun taivaallisen hyvä kala-annos.

Pelkkää ruusuilla tanssimista matka ei kuitenkaan ollut. Ruoat sai hotellilta, vaikkakin lounas ja päivällinen oli todella onnettomia, ja tuli syötyä lähinnä vaan hiilareita: spagettia ja riisiä ja muuta. Luulisi, että kalakaupungissa olisi ollu paljon hyvää ruokaa! No, muutamana päivänä käytiin syömässä ravintolassa, ja ruoan laatu oli siellä niin paljon parempaa. Kamala nälkä oli koko ajan, kun ei oikein hotellilla voinut syödä ruoka-aikoina mitään. Ja ne jotka mut tuntee, tietää kyllä, että mä oon aika kaikkiruokainen ja hyvin harvoin valitan ruoasta. Kouluruokiakin oon syönyt hyvin mielelläni aina.

Midnattsloppet Monte Gordo alkamassa. 

Sää ei suosinut ollenkaan meitä (tai ainakaan mua) Portugalissa. Käytännössä koko aika satoi lukuun ottamatta yhtä päivää, jolloin oli ainakin hetki aurinkoa - ja silloinkin tuuli kovasti. Silti ihan parhaat treenit oli juoksutreenit ulkona kaatosateessa. Sateessa juoksu on vaan jotain niin parasta.

Mulla oli myös kauhea ikävä kotiin. Kaipuuta ei helpottanut yhtään se, että ei voinut vapaasti kielimuurin takia puhua kellekään ja tuntui jäävänsä hiukan ulkopuoliseksi, kun ruotsia puhuttiin niin tiuhaan tahtiin joka puolella. Kaiken lisäksi olin seurueessa aina se nuorin ja varmasti usein myös se hiljasin. Etenkin matkan alussa kärsin varvaskivuista (sisäänkasvanut kynsi) ja monet juoksutreenit jäi sen takia väliin. Ja juoksutreeneihinhän sinne oli menty!

Muut lähettiläät hotellin uima-altailla.

PT:n juoksutekniikkatreeni ja sattuipa sää suosimaan! :)

Midnattsloppet Monte Gordon jälkeen. Mitali kaulassa.
Kuulemma ruotsalaisten tulee aina saada mitali tai nousee hirvee haloo.

Luento huikeasta ruotsalaisesta ex-maratoonarista, joka juoksi Portugalista Ruotsiin.
Respect.

Kuvaussessiot. Suomalainen luonne ei vaan totu siihen, että kamera tuodaan tohon naaman eteen. Tai minä en ainakaan. Kuva lähettiläs Idalta, joka muuten bloggailee nykyään täällä.

Parhaimpina kokemuksina jäi kuitenkin mieleen Midnattsloppet Monte Gordo (3 km yöllä rannalla otsalamppujen valossa) ja PT:n pitämät yksityiset juoksutekniikkatreenit. Oli siellä toki kaikkea muutakin härdelliä: valokuvaussessioita, treenejä, lähettiläiden ja Midnattsloppetin poppoon kanssa olemista, PT-tapaaminen ja luentoja. Mä olin mukana vaan osan matkasta, kun mun täytyi lähteä aiemmin takasin Suomeen BodyCombat-koulutukseen. Toisaalta oli kiva lähteä kotiin, koska vieraskielisessä ympäristössä jatkuva oleminen alko ottamaan aika koville, mutta toisaalta harmitti, koska multa jäi muun muassa vuorijuoksu/-vaellus ja loppubileet kokematta. Ja tää oli vähän niinkuin "once in a lifetime opportunity", jota voi sitten kiikkustuolissa muistella.

Mikä mua harmitti sitten Suomessa lähettiläänä olossa ihan älyttömästi oli se, että mun selkä meni niin huonoon kuntoon, että itse Midnight Run Helsinki jäi sitten juoksematta. Ja taitaa jäädä tänäkin vuonna. Tänään muuten julkasivat hienon videon Facebookiin (katso alla), mä niin kovasti haluaisin JUOKSEMAAN! Hinku on kova, mutta selkä ei taida vieläkään kestää. Kuinka pahaa voi tehdä, kun näkee koti-ikkunasta, kun ihmiset juoksee tuolla auringonpaisteessa tai koirien kanssa lenkillä ollessa vastaan tulee ilosia lenkkeilijöitä.

Have a little patience...

Midnight Run -lähettiläsaika alkaa olemaan takana päin ja blogin raapustelu jatkuu täällä. Ihanaa, että voi kirjoittaa vain ja ainoastaan omalla äidinkielellä! Ei sen puoleen, etteikö ruotsiksi kirjoittaminen ollut erittäin hyvää harjoitusta, mutta vaikeiden termien kääntäminen on niin työlästä ja aikaa vievää + loppujen lopuksi ei ole hajuakaan osuinko edes lähelle idiomaattista. Tulee ihan yliopiston kääntämiskurssit mieleen, kun viilattiin pilkkua paikasta toiseen ja keskusteltiin, että pitääkö siinä nyt lukea "hiiri ja orava" vai "orava ja hiiri"... Siinä vaiheessa mä uppouduin raapustamaan tulevia treenejä ja menoja kalenteriin, kun en jaksanut enää kuunnella. Natiiville ihan se ja sama kummin päin. No joo. Mietin hetken, josko olisinkin kirjoittanut sittenkin tätä blogia englanniksi, mutta menköön nyt tällä erää ainakin suomeksi. Äidinkielellä voi luonnollisesti ilmaista itseään miljoona kertaa paremmin ja nopeammin, vaikkakin englanti sujuu multa kyllä huomattavasti paljon paremmin, kun ruotsi.

Tälläkin hetkellä pitäisi kirjoitella gradua, mutta tuli hirveä hinku kirjoittaa tänne. Lisäksi olen ollut koko päivän menossa: opettajatöissä --> kotiin --> luennolle --> kotiin --> spinua ohjaamaan --> kotiin. Sen jälkeen arvostelin muutamat sanakokeet ja suunnittelin huomiset tunnit, joten arvelin, että gradulle ei enää tänään riitä paukkuja. 

Syynä tähän blogin kirjoitus innostukseen on se, että olen jo jonkin aikaa lueskellut hyviä blogeja FitFashion-sivustolta. Pidän blogeista, joissa on samoja intressejä ja saman oloisia ihmisiä, kuin minä. Lemppareitani  FitFashion-sivustolta ovat muun muassa Today I'm Unstoppable, Ainon blogi - Tarinoita treenaamisesta, Endorfiinikoukussa sekä Monna treenaa! Lisäksi lueskelen silloin tällöin Eevskun sekä Steffitin blogeja. Eri blogeja (myös tätä!) on helppo seurata muun muassa Bloglovin-palvelun kautta. Blogeista saa hyviä vinkkejä ja etenkin innostusta lähteä treenaamaan. Mulla ainakin tulee kamala hinku aina lähteä kokeilemaan uusia lajeja, kun lueskelen noita...

Selän kanssa mennään edelleen samaa rataa. Päivä kerrallaan. BodyCombatin kuvaaminen aina vaan lykkääntyy, ja BodyJam-koulutukseenkin olisin halunnu mennä. Plus, että oikeasti mä haluan ite jo Jam-tunneille ja muillekin liikkuville. Kuuntelin uutta BC-ohjelmankin musaa ja niin kova halu on päästä tunneille ja jos mahdollista vielä kovempi halu päästä vetämään Combatia. Mutta ei auta. 

Tiedätte varmaan, kun kärsivällisyys alkaa loppumaan ja tekisi mieli vaan mennä ja tehdä senkin uhalla, että sattuu, koska ei jaksa enää odottaa? No, se hetki meni aikaa sitten. Nyt ollaan päästy ihan uudelle kärsivällisyyden tasolle. Voin sanoa, että loukkaantumiset kasvattaa luonnetta. Sen oon huomannut jo omana kilpaurheiluaikana (taitoluistelu), kun saattoi mennä vuosi, kun sain yhden vamman kuntoon, jonka jälkeen oli alotettava aina alusta. Kun niitä loukkaantumisia tuli monen monta peräjälkeen, se riitti mulle ja sanoin, että terveys ennen kaikkea. Ja nyt taas on saatu homma rullaamaan, kunnes sitten taas liukastuin kotipihalla ja sain tämän mukavan tyrän seurakseni. Fysioterapeuttikin sanoi, että tälle kyseiselle vaivalle täytyis olla vertaistukiryhmä, koska se on niin kettumainen, että voi kestää ties kuinka kauan, säteillä piinallisesti myös jalkoihin, olla pitkään todella hyvässä kunnossa, kunnes iskee yllättävällä hetkellä uudestaa jne. The list is endless. Joten jos jollakulla on samanlaisia ongelmia, saa jakaa kokemuksia mun kanssa, anyone? 

Ja KYLLÄ. Voin sanoa, että tämä vaiva on tähän mennessä koetellut kärsivällisyyttä kaikista vammoista eniten. Tai sitten se vaan tuntuu siltä...

Kärsivällistä viikonloppua kaikille! Mut löytää lauantaina (ehkä) Tough Vikingista promoamasta.

Blogi käyntiin.

Tässä olen jonkin aikaa miettinyt, josko pitäisi alottaa treeniblogi. On aina tuntunut siltä, että treeniblogeja riittää joka lähtöön, ja jokainen treeniblogin pitäjä on ammattilainen ja/tai superintoilija. Ja siis sehän on vaan hyvä, mutta se on nostanut mun kynnystä alottaa omaa blogia. Kuka tälläsen tavallisen tallaajan blogia lukis?

Nyt kuitenkin toissapäivänä sain hyvän "tekosyyn" sitten kuitenkin aloittaa oman blogin, kun sain tietää, että mut on valittu Helsingin Midnight Runin "lähettilääksi" (ruotsalainen termi ambassadör, joten en oikein tiedä mitä termiä käyttää)! Mitä se sitten tarkottaa? Noh, ensinnäkin pääsen Portugaliin juoksuleirille jo nyt maaliskuun lopussa. Joudun kuitenkin lähtemään Portugalista ennen aikojani takaisin omakustanteisesti, koska täällä Suomessa mua odotta FAF:in (Fitness Academy of Finland) International Group Exercise -koulutuksen päivä + BodyCombatin peruskoulutus. Harmittaa, kun leiri (sekä Portugalin aurinko ja lämpö) jää puoleen, mutta ei voi mitään… 

Tän leirin lisäksi saan Nikelta treenivaatteita sekä joitain tuotteita Midnight Runin yhteistyökumppaneilta. Mun täytykin tänään käydä kokeilemassa urheiluvaateliikkeissä, että minkä kokosia niiden suurin piirtein tulis olla. Kauheen vaikeeta vaan arvioida, kun ei tiedä yhtään minkälaisia vaatteita ja minkä mallisia. Oli hiukka noloa sanoa Intersportin myyjälle, että "joo, voisin mä noita kenkiä sovittaa, mutta en mä niitä oo ostamassa". Sain kuitenkin sovitettua kengät Intersportissa ja vaatteet Stadiumissa, katotaan mitä vaatteita sitten saan. Sovittelin siis umpimähkään joitain juoksuvaatteita, koska oletin, että juoksuvaatteita sieltä sitten tulee.

Näiden etujen lisäksi saan kortin SATSille, ja mun odotetaan osallistuvan SATSin juoksutreeneihin kerran viikossa - lisäksi saan vielä muutamat PT-tapaamiset. Oonkin jo valmiiksi SATSin jäsen (kahden keskuksen), mutta toi kortti on todennäköisesti kaikkiin SATS-keskuksiin. Ja totta kai sain myös lipun Midnigt Runiin, mitenkäs muuten sitä voisin promota! Mitä mun sitten täytyy näiden "palkkojen" eteen tehdä? Mun täytyy olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa (Facebook, Instagram ja/tai Twitterissä) ja bloggailla edistymisestä. Lisäksi mun täytyy yhtenä päivänä olla Stadiumissa promoomassa. Näitä lähettiläitä on siis neljä eli yksi jokaiseen Midnight Runiin. Kolme muuta on ruotsalaisia, ja niiden kanssa lähden sitten sinne Portugaliin. Pelottaa kuinka mä ruotsini kanssa pärjään, mutta kaipa se hyvin menee - vaihdan sitten englantiin, jos tulee liikaa vaikeuksia.

Eilen kävin taas fysiolla. Oon käyny siellä korjailemassa selkääni, kun satutin sen joulukuun alussa liukastuessa. No, eilen se sitten päätti pistää mulle neuloja akillesjänteisiin, selkään, pakaroihin ja päähän. Sattu ihan kamalasti (ei neulojen pisto, vaan niiden kanssa oleminen), ja tuntu, että jokainen liike viiltää jostain syvältä selkäytimestä. Ja sen jälkeen tää selkä on nyt ollu kipeä ja neulojen kohdat kosketusarat. Sain jonkin allergisen reaktionkin niistä neuloista, ja ne pistokohdat oli täynnä punasia läikkiä. 

SATS Itis

Eilen kävin vielä BodyJam-tunnilla, enkä oikeen löytäny koordinaatiota. Joskus on vaan sellasia päiviä, kun tuntuu siltä, ettei kävelykään enää toimi kunnolla ja kaikki on ihan epätasapainossa. Tänään kävin pitkästä aikaa BodyPumpissa asiakkaana (ohjaan sitä itse) ja oli superkivaa. Ohjaaminenkin on kivaa, mutta eri tavalla. Ihanaa, kun kerrankin saa keskittyä pelkkään treenaamiseen ja nauttia musiikeista. Lisäsin lähes kaikkiin kappaleisiin painoja, ja siltä se sitten tuntukin! Mutta aina sitä selviää, vaikka tuntuu kuinka pahalta. Se on musta Les Millsin parhaita puolia + tuloksia syntyy varmasti!

Pumpin koreografi Glen Ostergaard neuvoo telkussa miten liikkeet tulee tehdä.

Tänään tuli uuden pumpin ohjelma sähköpostiin, ja sen tossa katsoinkin sivusilmällä läpi. Tiukkaa settiä tulossa, vaikka kaikki kappaleet ei kyllä vielä iske. Oon kerran jo kokeillu BP89 eli uuden ohjelman 45 minuuttisena Tukholmassa Nike Blastissa helmikuun alussa, ja kyllä teki tiukkaa. Tosin silloin oli vetäny kaks päivää putkeen tunteja, että saatto olla jo rankkaa senkin puolesta. Noh, perjantaina se selviää - silloin on jatkokoulutus.

Juoksujen suhteen oon tällä hetkellä tosi huonolla tolalla, täytyy myöntää. Midnight Run (10 km, 30.8.) kannalta mua ei huoleta, mutta Helsinki City Run (21, 097 km) lähestyy, ja en oo juossu vielä yhtään! Mulla on myös toinen puolimaraton siihen perään eli Helsinki Half Marathon (7.6.). Viime vuonna juoksin HCR:n ensimmäistä kertaa ja Midnight Runin toista kertaa. HHM sen sijaan on ihan uusi tapahtuma. Lisäks on hiukan noloa mennä tonne Portugaliin huonossa juoksukunnossa. Tässä on nyt vedetty pumppia melko paljon ja jonkun verran syketunteja siihen oheen - eli en mä nyt ihan rapakunnossa ole, mutta on se juoksukunto vaan niin eri. Sen huomaa sitten ensimmäisellä juoksulenkillä.

Tän päivän dinneri: salaattia, kalaa ja perunasalaattia. Nam!

Mulla on pientä stressiä ton FAFin koulutuksen puolesta. Meillä on lauantaina tentti muun muassa anatoimiasta ja fysiologiasta, ja oon sitä tässä lukenu, mutta tuntuu, että aika loppuu kesken ja asiaa on niin paljon, ettei millään ehdi. Täytyykin tästä liueta takasin lukemaan. 

Nyt on ainakin korkattu uusi blogi!