Niin siinä taas kävi, että eilen jäi taas kirjoittamatta, kun olin keskustassa Priden puistojuhlassa nauttimasta hyvästä seurasta, hyväksyvästä ilmapiiristä ja erilaisuudesta. Ensimmäisen kerran monen vuoden yrityksen jälkeen en ollut töissä puistojuhlan aikaan ja pääsin paikalle! Niin oli päässyt 25 000 muutakin, aika huikea määrä suvaitsevaisia ihmisiä! Valitettavasti niitä kapeakatseisia on edelleen liikaa, taas eilen luin Instagramista kuinka jonkin teinitytön vanhemmat eivät olleet antaneet lapsensa tulla paikalle kuuntelemaan konserttia. En tiedä mitä siinä pelkäävät, homoushan tunnetusti tarttuu, eikö?! No joo. Oli kiva nähdä paikalla myös eturivin poliitikkoja (muun muassa Ville Niinistö, Emma Kari ja Ozan Yanar) ja etenkin siitä ainoasta puolueesta, jota äänestän eli Vihreistä. Ja pyh, vaalisalaisuus on ihan turha juttu. Mä voin ihan ylpeesti myöntää, että olen joka ikinen kerta lyhyen äänestysurani aikana äänestänyt Vihreitä, koska ne on ainoita, jotka on aidosti ja oikeesti kiinnostunut niin ympäristöstä kuin seksuualivähemmistöistäkin.
Aurinko onneksi paistoi ja ilma oli muutenkin hyvä, mutta kyllä tuli pirun kylmä sitten ajan mittaan, vaikka varauduinkin kunnon vaatevarustuksin. Puistojuhlan jälkeen jatkettiin vielä terassille Vapianoon ja ulos syömään (Aleksin Piha). Voin muuten lämpimästi suositella Aleksin Pihan Morrisonin pizzoja: täynnä kunnon täytteitä ja ne maksaa vaan 14,50. Viimeksi otin Vegen, mutta nyt kokeilin Seafoodia ja oli melkeen parempi! Aleksin Pihalla on kiva kesäinen "etelän tunnelma" ja siellä voi tilata kolmesta ruokia kolmesta eri ravintolasta. Alla kuvia eiliseltä:
Eilisen kirjoituksen aihe oli "10 vuoden kuluttua". Kirjoitan aiheesta hyvin lyhyesti, koska aiheesta ei ole niin paljon asiaa. Oletan tämän koskevan vain liikuntaa, joten kirjoitan siltä kantilta. Kymmenen vuoden kuluttua olen 34-35-vuotias. Toivoisin olevani hyvässä fyysisessä (ja tietysti myös henkisessä) kunnossa, kykeneväinen liikkumaan miten haluan ja selkäkin saisi olla ollut jo pitkään terveenä. Tavoitteena on, että ohjaan edelleen ryhmäliikuntaa ja olen kouluttautunut siinä eteenpäin - sekä myöskin muuten käynyt koulutuksia liikunnan ja hyvinvoinnin alalla. Tavoitteenani on myös, että olisin juossut jo maratonin, mahdollisesti montakin. Liikunta on toivottavasti edelleen suuri osa elämääni ja toivon, etten olisi pahasti päässyt rupsahtamaan. :D
Tultiin muutama tunti sitten kotiin haisevana mökiltä. Yöllä heräsin siihen, kun aurinko paistoi suoraan naamaani ja lopulta puoli viiden aikaan minun oli noustava ottamaan kuva upeasta auringonnoususta järvellä. Kuvasta ei sitten tullut läheskään niin upea kuin itse auringonnoususta, koska en kuitenkaan lähtenyt ulos asti sitä ottamaan... Viimeisen mökkipäivän kunniaksi pelattiin rantapingistä (onko sellaista?) ja tehtiin hyvää wokkia. Kävin vielä ennen lähtöä kotiin viimeisessä mökkisaunassa ja päätin sen pulahtamalla järveen. Sitä tulee kyllä kaupungissa ikävä! Mutta muuten ihan mukavaa olla kotona ja saada puhtaita vaatteita sekä palata takaisin sivistyksen pariin.
Päivän aiheena on treenaaminen ulkomailla. Yhdistettynä siis kaksi asiaa, joista pidän - matkustelu ja liikunta. Ensimmäisenä teemaan liittyvänä tulee toki mieleeni viime vuonna voittamani Midnattsloppetin treenireissu Portugalissa, mutta olen siitä jo moneen otteeseen puhunut. Reissu oli kuitenkin vailla vertaansa ja lähtisin oikein mielelläni vastaaville treenimatkoille uudemman kerran! Ne vain tuppaavat olemaan ihan ylihintaisia eikä kovin moni taho Suomessa niitä järjestä. Sen sijaan Ruotsissa ne ovat isokin juttu!
En ole oikeastaan aiemmin lähtenyt varsinaisesti ulkomaille treenaamaan. Olen etelän reissuilla joskus lähtenyt aamulla juoksulenkille ja muistan kerran, jolloin isäni kanssa pysähdyttiin juoksulenkillä meren rannalle pulahtamaan ja juostiin takaisin hotellille. Luisteluaikoina kisamatkat olivat toisaalta eräänlaisia treenimatkoja ja urheilureissuja - ja ikimuistoisia olivatkin.
Ilmajoogalates Tukholmassa. Oli ihanaa! <3
Olen aiemmin maininnutkin, että olen kahteen kertaan ollut Tukholmassa liikuntatapahtumassa: kerran Les Millsin SuperSaturday:ssa ja kerran Nike Blast:ssa. Molemmat myös ihan huippureissuja. Syksyllä pääsen taas uudemman kerran SuperSaturday:hin, joka on sittemmin muuttanut nimensä OneLive:ksi. Viime kesänä oltiin Tukholmassa ystäväpoppoolla ja silloin käytiin testaamalla ilmajoogapilates, joka oli ihan huippua. Samalla reissulla käytiin myös melomassa Tukholman sydämessä, suosittelen ehdottomasti!
Tulevaisuudessa haluan toki sisällyttää vielä paljon enemmän liikuntaa jo ihan perinteisiin lomareissuihini. Enpä pistäisi pahitteeksikaan toista Portugalin tapaista liikuntareissuakaan. Haluan edelleen osallistua liikuntatapahtumiin ja tulevaisuudessa yksi haaveistani on juosta jokin puolimaraton tai jopa maraton ulkomailla. Olettaen toki, että selkä tästä tokenee jossakin vaiheessa.
Liikunnallisempia reissuja siis odotellessa...
Loppuun vielä viimeisen päivän mökkitunnelmakuvat:
Eilen jäi taas rustailematta, kun mökille tuli uusia asukkeja, joten aika meni heidän kanssaan. Pelattiin perinteistä mökkipeliä krokettia sekä illemmalla Unoa ja Jengaa. Mökkiväsymys alkoi näkymään pahasti koirissa, kun Tiuku oli nukahtaa koko ajan pystyyn ja rupesi uupumuksessaan murahtelemaan kaikille. Ymmärrettäväähän se - jokainen meistä on väsymyksessään ärtynyt. :D Muuten eilinen meni aika lailla taas laiskotellessa ja pelatessa muun muassa Hay Day:ta, joita kaikki mökillä olleet (lukuun ottamatta koiria) pelaavat ahkerasti. Ollaan pelissä myös samassa farmihteisössä, joten yritetään saada hyviä palkintoja. Siihen tää maailma on mennyt, että vaikka ollaan yhdessä, ollaan verkossa! No ei, kyllä me toki vietettiin aikaa myös ihan kasvotusten.
Eilen oli tarkoitus kirjoittaa haasteen mukaisesti urheilu- tai liikuntalajeista, joita olen harrastanut. No, niitähän ei ole oikeastaan montaa ja ne on laskettavissa muutamalla sormella. Taitoluistelu on tunnetusti the one and only, jonka parissa olen jokseenkin edelleenkin tuomarointitehtävissä. Ehdin harrastamaan taitoluistelua yhteensä noin 12 vuotta, 4-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Tuossa ikähaarukassa ja tuossa ajassa ehtii tapahtumaan paljon! Aloitin luistelun silloin, kun olin tarhassa ja lopetin lajin ollessani lukion tokalla. Aikamoista. Luistelu tulee aina olemaan osa minua ja ilman sitä en olisi ollenkaan se henkilö, joka tällä hetkellä olen. Se on siis muovannut minua hyvässä ja pahassa.
Taitoluistelu vei oikeastaan koulun ohella kaiken aikani, joten en sitä harrastaessani voi sanoa varsinaisesti harrastaneeni muuta. Taitoluisteluun kuului kuitenkin paljon muuta, etenkin tanssia. Tanssitunteja oli baletista hiphopiin. Eniten meillä oli balettia. Yläasteella olin myöskin tanssiluokalla, jossa tanssimme lähinnä jazzia, show'ta ja nykäriä. Kävin myös tanssiopistolla yhden street-kurssin.
Taitoluistelun kautta tutuksi tulivat myös muun muassa aerobic, voimistelu ja kuntosaliharjoittelu. Lisäksi kaikennäköiset kehonpainoharjoittelut olivat tuttuja oheisissa eli kuivatreeneissä unohtamatta ollenkaan juoksua ja yleisurheiluharjoitteita. Juoksun ja kuntosaliharjoittelun kanssa olen siis puuhastellut jo pitkään.
Yleisurheilua harrastin ihan oikeastikin taitoluistelun lopetettuani, kun päätin vielä kokeilla olisiko minusta kilpailemaan ja etenkin kestääkö kroppani. Ehdin ainoastaan yhden pidennetyn kesän ajan harrastaa yleisurheilua: osallistuin muun muassa 4 x 100 metrin viestikilpailuun ja kolmiloikka- ja pituushyppykisaan. Kolmiloikka ja pituushyppy olivatkin päälajejani ja niihin oli helppo jatkaa luistelusta saadun ponnistusvoiman avulla. Pääsinkin hyvin mukaan ikäisteni kilpailuihin harrastamatta lajia aikaisemmin ollenkaan, vaikka tekniikka oli mitä oli niin lyhyellä harjoittelulla! Yleisurheilukin jäi sitten sen sileän tien, kun sain taas uuden liikuntavamman. Olin päättänyt lajin alotettuani, että nyt saa terveys mennä etusijalle: jos loukkaannun, lopetan heti. Ja näin tein. Olin luistelussa kärsinyt jo niin monta vuotta loukkaantumisista, joten kroppa todella tarvitsi breikin.
Sellaisen breikin pidinkin, kunnes lopulta kaverini kanssa liityin kuntokeskukseen. Tuolloin kävin siellä kuntosalilla ja tutustuin ensimmäistä kertaa ryhmäliikuntaan. Molemmilla into kuitenkin ajan myötä hiipui, joten erosimme kuntokeskuksesta ja edessä oli taas tauko. Kunnes sitten yliopistoaikanani tutustuin taas parissa muussa kuntokeskuksessa ryhmäliikuntaan ja loppujen lopuksi en voinut enää mitään, LesMills-tunnit veivät minut mukanani. Aikoinaan paljon parjaamastani lajista eli ryhmäliikunnasta tuli lempparini. Satuinpa myös myöhemmin saamaan siitä sivutyön. Niin ne ajat ja mieli muuttuvat!
Midnight Run 2012. Ensimmäinen juoksukilpailu. Satoi aivan kaatamalla, mutta oli silti ihan älyttömän hauskaa. Siitä se sitten lähti!
Edelleen veri vetää kovasti kilpailuihin ja liikuntatapahtumiin, ja siksi olen juoksussa pyrkinyt osallistumaan erilaisiin juoksutapahtumiin. Helppo tapa osallistua ja saada pientä kilpailu-minää taas esiin, mutta hyvässä ja rennommassa hengessä. Minun täytyy tunnetusti myös asettaa itselleni tavoite edistyäkseni ja se on hankalaa, mikäli en voi osallistua mihinkään kilpailuun. Sen takia tämä juoksemattomuus ja puolimaratonien peruuntuminenkin harmittaa niin vietävästi!
Tulihan niitä lajeja loppujen lopuksi listattua jos jonkin verran ja ollaanhan tässä vielä nuoria, joten kurotaan nyt "vanhemmalla iällä" kiinni se mitä lapsuuden luistelumäärissä menetin! Kunhan kroppa vain kestäisi...
Loppuun vielä tradition mukaisesti eilisen mökkikuvia:
Treenin taikaa on monenlaista ja mikä parasta, täysin samoja tunteita ei saa mistään muualta. Samoja endorfiinejä, samaa treenin jälkeistä hyvää oloa - sitä ei voi verrata mihinkään. Toki endorfiineja ja hyvää oloa saa paljon muustakin, mutta itse en ole samoja tunteita kokenut missään muussa tilanteessa.
Juoksulenkillä tulee joskus harvoin niitä flow-tiloja, jolloin tuntuu siltä, että voisi juosta maailman ääriin asti. Mitään paikkaa ei kolota, kilometrit juoksevat ja juoksu kulkee kuin leikiten. Musiikki pauhaa korvissa ja tuntuu kuin liitäisi eteenpäin. Tätä ystäväämme kutsutaan myös Runner's high:ksi.
Tanssitunneilla tai haastavimmilla liikkuvilla tunneilla rakastan sitä tunnetta, kun ei tarvitse miettiä muuta kuin itse liikettä. Tuolloin arjen huolet eivät pääse tunkeutumaan mieleen samalla tavoin, kuin kävisi esimerkiksi punttisalilla huhkiessa. Treeni ei myöskään tunnu raskaalta, koska en ajattele sitä treeeninä. Kuitenkin tunnin jälkeen huomaa polttaneensa tusinoittain kaloreita: esimerkiksi 55 minuutin BodyJam tunnilla kulutan useimmiten lähes 800 kaloria!
Sitten ovat ne treenit, joissa luulee kuolevansa. Tuntuu, ettei millään vain jaksa, mutta on jaksettava ja puskettava läpi lopulta ylittäen ja usein myös yllättäen itsensä totaalisesti. Mikä endorfiiniryöppy sellaisista treeneistä tuleekaan!
Lopuksi minun täytyy mainita keho & mieli -tunnit ja niiden taika. Itse löydän sen useimmiten BodyBalance-tunneilta. Menen sinne huoltamaan selkääni ja hermojani, ja tulen salista täysin uutena ihmisenä pois. Tunnin jälkeen olen raukea ja levollinen ja koko elimistöni (nivelet ja lihakset mukaan lukien) huomattavasti vetreemmät. Sekä keho että mieli siis kiittävät! Olen myös muutaman kerran tirauttanut rentoutuksessa Balancen lopuksi. Jokin siinä saa päästämään kaiken irti, jolloin pitkienkin aikojen turhautuminen ja stressitilat purkautuvat itkuna...
Mökillä on ollut todella laiska päivä tänään. Yöstä päivään satoi ja ukkosti. Tessa parka pelkäsi ja läähätti niin, että melkein puraisi oman kielensä peloissaan pois. Vekki siihen tuli ja verta löytyi ympäriinsä. Olen lueskellut kaksi kirjaa loppuun ja shoppaillut Fitness Planetin ranskalaisilla sivuilla alennusmyynneissä treenivaatteita. Olen aiemminkin tilannut sieltä ja ollut tyytyväinen. Etenkin Les Millsin omia vaatteita saa sitä kautta helposti, eikä niitä tarvitse tilata Uudesta-Seelannista tai Australiasta asti. Ainoa mikä nettikaupoissa aina epäilyttää ovat vaatteiden koot ja mallit - niitähän kun ei voi sovittaa. Täytyy siis vaan ristiä sormet ja toivoa, että ne sopii! Treenivaatteiden kanssa on vielä melko tarkkaa, että istuvuus ja koko ovat sopivia... Lusmupäivä siis täällä, hiukan rullailin rullalla sisällä ja tehtiin Balancea pihalla, kun sää kirkastui ja sen päälle käytiin saunassa. Huomenna tänne saapuu vähän lisää elämää, kun serkkuni saapuu tyttärensä kanssa. Onneksi Tiuku saa serkun tytöstä kepinheittäjän, koska täällä ollaan jo kovin kyllästyneitä kepin heittelyyn. Tiukuhan ei luovuta. Keppejä on siis lentänyt takkaan moneen otteeseen, vaikka jostain se Tiuku kaivaa aina uuden tilalle!
Intervallit ovat minulle tuttuja jo luisteluajoilta. Muistan kuinka peruskuntokaudella juoksimme rankkoja intervalliharjoituksia, joissa vuorotellen juostiin korkealla sykkeellä luisteluohjelman pituinen aika (noin 3-4 minuuttia) ja sitten hölkättiin hetki rennommin. Näissä harjoituksissa sain usein astmakohtauksia, mutta ne olivat hyviä kehittämään myös luistelukuntoa.
Nykyäänhän intervallit ovat minulle melko tuntemattomia. Kuten tiedättekin, tällä hetkellä en pysty valitettavasti selkäni kanssa juoksemaan. Ainoat intervallit sisältyvät ohjaamiini spinning-tunteihin, eikä niitäkään oikein intervalleiksi voi sanoa.
Viime vuonna ihastuin Midnattsloppetin Portugalin leirillä vauhtileikittelyyn. Siellä osallistuin Run Speedplay -tunnille, jossa juostiin intervalleja vauhtileikittelyn tyyliin. Osallistuin ryhmään, jonka tavoitteena oli juosta 10 km alle 60 minuuttiin. Juoksimme ensin alkulämmittelyn ja juoksuharjoitteiden jälkeen lähdettiin juoksemaan vuoroin intervalleja ja reipasta hölkkää. Intervalleja oli kahdenlaisia. Toiset olivat ns. frifart-intervalleja, joissa juostiin alle 60 sekuntia niin nopeasti kuin pystyi. Pidemmät intervallit juostiin 5:30 min/km -temmolla. Satoi aivan kaatamalla ja nautin siitä uskomattoman paljon. Jos en ole vielä kertonut, rakastan juoksemista kaatosateessa! Tämä treeni on ehdottomasti edelleen yksi parhaista treeneistäni koskaan. :) Tässä linkki silloin kirjoittamaani julkaisuun: http://spring.midnattsloppet.com/nea_m/day-two/
Täällä mökillä on tänään ollut sadepäivä, mutta käytiin kyläkaupassa ostamassa tuhottoman kallista herkkua, puuhailtiin jotain pientä ulkona ja paistettiin lettuja kesäkeittiössä. Tässä tunnelmakuvia tältä päivältä:
Kirjoitan tätä julkaisua mökiltä iPadilla, joten jos tässä on epätavallisen paljon kirjoitusvirheitä tai tekstin asettelu on kummallinen, se johtuu siitä.
Mitenkäs meni juhannus? Itsellä aatto tuli vietettyä ystävän mökillä Artjärvellä melko rauhallisissa merkeissä. Sää oli vastoin odotuksia melko hyvä, joten syötiin hyvin, heitettiin tikkaa (jonka voitin, wohoo), veneiltiin, saunottiin sekä pelattiin korttia. Tänään jatkettiin sitten omalla porukalla matkaa tänne meidän mökille Lammille.
Tänään olisi tarkoitus puhua lempitreenausmuodosta. Ennen muinoin olisin tietenkin sanonut samantien taitoluistelu, mutta sittemmin mielipiteeet ovat toki muuttuneet. Kuten olen moneen kertaan jo täällä todennut, en valitettavasti tällä hetkellä pysty treenaamaan haluamallani tavalla selkävamman vuoksi, mutta alla silti joitakin lempparilajini:
1. BodyJam - LesMillsin tanssitunti
2. BodyAttack - LesMillsin liikkuva tunti, joka vastaa 10 kilometrin juoksua
3. Ilmajooga/-pilates
4. BodyBalance - LesMillsin keho ja mieli -tunti, joka yhdistelee joogaa, tai chi:tä ja pilatesta
Uskokaa tai älkää, ennen vihasin ryhmäliikuntatunteja ja minusta tuntui urheilu-urani jälkeen, etten saa tarpeeksi niistä irti eivätkä ne ole riittävän raskaita. LesMills-tunnit saivat minut uskomaan kuitenkin toisin ja sillä tiellä ollaan edelleen. :)
Minulla on tällä hetkellä kolmet erilaiset juoksukengät, yhdet Asics- ja kahdet Nike-merkkiset (kuva alla). Välilevyn pullistuman myötä niistä on sittemmin oikeastaan tullut enemmän kävelykengät kuin juoksukengät. Asics-kenkiä olen käyttänyt kaikista eniten ja ne istuvatkin paremmin kuin muut. Vaikka olenkin muutoin Niken vannoutunut käyttäjä, joudun lenkkareissa pettämään luottomerkin! Jokin niissä Asics:n juoksukengissä vain sopii minulle parhaiten, mikään muu merkki ei ole vetänyt niille vertoja. Toiset Nike:n kengät (yksiväriset) sain Midnattsloppetin lähettiläänä viime vuonna ja toiset ostin Stadiumin juoksupäiviltä halvalla myöskin männävuonna. Yksivärisiä on tullut käytettyä Portugalin sateessa kuralenkillä, siksi niihin on jäänyt rusehtava väri... Toiset Niket ovat olleet vain kävelykäytössä. Ne ovat hiukan massiviiset juoksukäyttöön.
Asicset käytetyimmät (huomaa!), kaksiväriset Niket kävelykäytössä ja yksiväriset saatu Midnattsloppetin kautta.
Halvalla lähtivät! Maailman myydyimmäksi juoksukengäksi mainostivat silloin, omalle jalalle eivät sovi juoksuun...
Sehän noissa juoksukengissä aina on, että niitä ostaessa ostaa "sian säkissä" eikä oikeastaan kokeilematta useinkaan tiedä, mitkä olisivat hyvät juuri omalle jalalle juostessa. Siksi kannattaa käyttää ajoittain eri urheilukaupoissa pyöriviä juoksuklinikoita, joissa asiantuntijat auttavat oikean mallin valitsemisessa ja siinä tarvitsetko esimerkiksi pronaatiotukea.
Lempparikengät :)
Minunkin olisi aika ostaa uudet kengät, kunhan vain pääsisin juoksemaan kunnolla. Vanhat ovat kuluneet jo sen verran puhki, etteivät enää tue tarpeeksi jalkaa - minullahan kipeytyy samantein akillesjänteet, nilkat ja polvet, mikäli kengät ovat liian kuluneet. Kävin muuten eilen kokeilemassa juoksemista ja niin on tänään selkä vihoitellut ja kipu vetänyt jalkaan asti. En siis vieläkään pääse lenkkipoluille, voi itku! :(
Kirjoittelinkin jo kesäsuunnitelmista aiemmin täällä, mutta koska tarkoituksena on kertoa kesän treenailuista, tässäpä tärppejä lajeista/liikuntamuodoista, joita haluaisin harrastaa tai joita harrastan kesällä.
1. Puistojumppa
Puistojumppia tosiaan ympäri kaupunkia, ja ajatus esimerkiksi aamun puistojoogasta aamuauringon lämmittämänä kuulostaa houkuttelevalta. Eri asia sitten saanko itseni houkuteltua sängystä ylös ja liikenteeseen...
2. Pyöräily
Vanhalla Helkaman pyörällä aion pyöräillä ja olen pyöräillytkin jo paikasta toiseen. Vaikka pyörä alkaa olla jo liian pieni ja ehdottomasti haluaisin paremman pyörän, toimii se hyvin vielä liikkumiseen.
3. SUPpaus
SUP-lautailu on ollut hurjassa suosiossa ja kesän agenda olikin kokeilla sitä. Tänään pääsin kokeilemaan lautaa ensimmäistä kertaa tässä kotiseudulla, mutta toivottavasti myöhemmin kesällä pääsen vielä oikein lajiopastukseenkin.
4. Ryhmäliikuntatunnit ja kuntosali
Luonnollisesti vedän tunteja myös kesällä, mutta tarkoituksena on kokeilla normaalien Bodypump- ja sisäpyöräilytuntien ohella uusiakin tunteja - toki niissä rajoissa mihin selkä pystyy. HotMojo-tunti tulikin jo kokeiltua eli siis joogaa lämpöasteissa, oli muuten aika hikinen ja tehokas kokemus! :)
5. Juoksu
Juoksu on ehdoton EHKÄ. Ajatus olisi, että varovasti kokeilisin lyhyitä pätkiä juoksua ja katson miten selkä sitä kestää. Oletus on, ettei se vieläkään sitä kestä, mutta hinku on niin kova, että aion varovasti kokeilla sitä jossakin vaiheessa.
Eilen jäi päivittämättä, kun oli jotenkin niin vetämätön olo, etten jaksanut kirjoittaa mitään. Eilisen julkaisu tulee siis tässä. Nyt puhutaan tulevaisuuden unelmista, ja kerron täällä vain liikkumiseen liittyvistä. Muitakin unelmia on toki olemassa. ;)
Olen melko tavoitteellinen liikkuja, joten minulla täytyy olla unelmia, välitavoitteita ja tavoitteita, jotta motivoidun liikkumaan. Tavoitteet saavutettuaan on ihan mahtava fiilis ja aika asettaa taas uudet tavoitteet. Parasta liikunnassa ja urheilussa on se, että aina on varaa kehittyä paremmaksi ja kehityksen myöskin huomaa nopeasti ja helposti esimerkiksi parantuneen juoksuajan muodossa.
Tässä muutama tulevaisuuden unelma ja haave:
Selkä kuntoon. --> liikkuvat tunnit, BP-painot normaaleiksi ja JUOKSEMAAN! Liikkumiseen liittyviä haaveita on montakin - kaikki enemmän tai vähemmän saavutettavissa. Ensimmäinen haaveeni on saada selkäni sellaiseen kuntoon, että pääsen juoksulenkeille ja liikkuville tunneille. Ette usko, kuinka kova ikävä on tullut juoksemista ja liikkuvia ryhmäliikuntatunteja. Olisi myös kivaa pystyä vetämään BodyPumpia kunnollisilla painoilla. Tällä hetkellä joudun jättämään kyykky- ja selkäbiiseissä painot kevyiksi, jottei selkä kärsisi.
BodyJam-ohjaajaksi? BodyJam-tunnit ovat jo joitakin vuosia olleet ehdottomia lemppareita, koska tunnilla pääsee tanssimaan. Tunnilla tulee keskityttyä pelkästään tanssimiseen ja aika lentää siivillä hyvän musiikin tahdissa. Samalla kaloreita kuluu hurjasti ja mieli saa ansaitun tauon. Tanssi on pienestä asti ollut lähinnä sydäntäni ja BodyJam-ohjaajankin työt kiinnostaisivat mahdollisesti tulevaisuudessa. Olen pitkään miettinyt, että riittäisikö minulla siihen rahkeet ja uskoisin, että kovalla työllä voisi ollakin.
Puolimaratoneja ja maraton. Maraton on se kaikista isoin unelma, joka odottaa tuolla jossakin toteutustaan. Kun pääsisin juoksukuntoon, pääsisin taas juoksemaan puolimaratoneja ja sitä kautta harjoittelemaan myös kokonaiselle. Tällä hetkellä selkä kuitenkin vaatii vielä parantumistaan juoksua varten.
On ehkä hiukan hankalaa ajatella melko pitkälle tulevaisuuteen, sillä ei voi tietää millä tavalla tämä maailma muuttuu, minkälaisia treenimuotoja ja urheilulajeja keksitään ja kuinka pitkän aikaa itsekään täällä elää. Toisaalta olisi hyvä ajatella aina päivä kerrallaan eikä manailla turhia. Carpe diem.
No, 65-vuotiaana olen todennäköisesti vieläkin työelämässä nousevan eläkeiän takia. Minkälaisista treenimuodoista sitä silloin sitten pitääkään? Minulla on edelleen haaveena juosta maratoneja joskus, kun saisin selkäni kuntoon, joten minusta olisi mahtavaa olla vielä maratonkunnossa tuossa iässä. Monesti ihailen myöskin kuntosalilla niitä keski-ikäisiä ja vanhuksia, jotka ovat melkoisessa tikissä iästään huolimatta. Minullakin on tunneillani vakiokävijöinä eläkeläisiä ja moni heistä vaikuttaa olevan paljon paremmassa kunnossa kuin minä itse!
En haluaisi koskaan menettää luistelutaitoa, joten olisihan se hienoa osata joitakin vanhoja temppuja ja käydä silloin tällöin jäillä verestämässä vanhoja muistoja sekä fiilistelemässä liu'un mukana tuomaa hyvää oloa. En myöskään haluaisi unohtaa tanssia kokonaan, haluan nähdä itseni tanssivana vanhuksena. Ellen nyt pahasti höpsähdä, niin Zumba-mummoa musta ei siltikään tule saamaan millään! Kaipaan ehdottomasti hankalampia kuvioita! Miettikäähän muuten kuinka huikeessa kunnossa Aira Samulin on vielä 88-vuoden (!!!) iässä: edelleen tanssittaa ihmisiä eikä vanheneminen näy missään. Käsittämätöntä. Tässä Airan vinkit pitkään ja liikkuvaan elämään tiivistettynä: nuku, älä polta, älä juopottele, katso mitä syöt ja tanssi! Kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta.
Uskoisin myös pitäväni vanhempana kovasti vielä kävelylenkeistä luonnossa ja haluaisin käyttää paljon aikaani matkusteluun sekä mahdollisesti eri maissa liikkumiseen, esimerkiksi samoilemiseen. 65-vuotiaana pidän varmasti edelleen Keho & mieli -tunneista, ja toivottavasti olen tajunnut pitää itsestäni tarpeeksi huolta, jotta liikkuvuus on hyvä. Aika varmasti näyttää mitä tapahtuu, mutta pääasia olisi se, että haluaisin olla elinvoimainen ja liikuntakykyinen. Erityisen tärkeää on, että liikun minulle mieluisilla ja tärkeillä tavalla.
Lopuksi vielä pistetään Aira näyttämään miltä tanssiminen näytti 1,5 vuotta sitten. Aikamoiset movesit sanoisin!
Midnattsloppetin neljä lähettilästä: Ida (Göteborg), Josefine (Malmö), Christian (Tukholma) ja minä (Helsinki)
Ensimmäinen aamu lupaili hyvää.
Facebook muistuttelee mua päivittäin siitä, mitä viime vuosina juuri tänä päivänä tapahtui. Jo parin päivän aikana oon saanut muistutuksia Midnattsloppetin Portugalin reissusta, jossa olin vuosi sitten mukana. Pyrin Midnattsloppetin lähettilääksi reilu vuosi sitten ja ihmeekseni mut valittiin (aika huikea juttu, mä en koskaan voita mitään!). Tarkoituksena oli bloggailla Midnattsloppetin sivuille valmistautumisesta Helsingin Midnight Runiin. Palkaksi sain matkan treenileirille Portugaliin, Niken vaatteita, lahjakortin Stadiumiin ja muuta mukavaa.
Midnattsloppetilta saatu lähettiläskassi.
Kaikista isoin juttu oli kuitenkin toi Portugalin reissu, josta Facebook mua muistuttelee. Mun blogikirjotukset matkan varrella löytyy edelleen täältä. Matkasin siis Helsingistä Tukholmaan, jossa tapasin kolme ruotsalaista lähettilästä ja Midnattsloppetin poppoon sekä muita innokkaita ruotsalaisliikkujia, jotka oli varanneet kalliit matkat Springtimen kautta kohti Monte Gordoa. Arlandasta lennettiin sitten yhdessä kohti Faron lentokenttää ja sieltä matka jatkui bussilla kohti Monte Gordoa. Monte Gordo paikkana on ihan huikea paikka treenileireille - ei mikään ihme, että Suomenkin eri maajoukkueet käy treenaamassa siellä. Mahtavat maastot, meri, sopiva ilmasto sekä urheilukentät.
Maastot ja juoksualusta parhaat mahdolliset.
Matka kaikkinensa oli opettavainen kokemus kaikin puolin. Kaikista paras juttu siinä oli, että mun piti puhua ruotsia, koska olin pelkkien ruotsalaisten keskellä. Toki niiden kanssa olisi voinut puhua englantiakin, mutta pidin kynsin ja hampain kiinni siitä, että kieli ei vaihdu. Olin just ennen matkaa vihdoin päässyt pohjoismaisten kielten laitokselle, joten olishan se ollu noloa puhua englantia. Ruotsalaiset joutu siis kestämään suomalaista hiljaisuutta ja sitä, että mulla kestää hetki ennen kuin se mitä ne sanoo menee mun tajuntaan asti ja ehdin keksiä vastauksen. Onneksi muut lähettiläät oli kuitenkin ymmärtäväisiä ja mukavia. Treenejä oli aika lailla aamusta iltaan, sisällä ja ulkona.
Hotellin ei niin hyvät ruoat.
Rantakojun taivaallisen hyvä kala-annos.
Pelkkää ruusuilla tanssimista matka ei kuitenkaan ollut. Ruoat sai hotellilta, vaikkakin lounas ja päivällinen oli todella onnettomia, ja tuli syötyä lähinnä vaan hiilareita: spagettia ja riisiä ja muuta. Luulisi, että kalakaupungissa olisi ollu paljon hyvää ruokaa! No, muutamana päivänä käytiin syömässä ravintolassa, ja ruoan laatu oli siellä niin paljon parempaa. Kamala nälkä oli koko ajan, kun ei oikein hotellilla voinut syödä ruoka-aikoina mitään. Ja ne jotka mut tuntee, tietää kyllä, että mä oon aika kaikkiruokainen ja hyvin harvoin valitan ruoasta. Kouluruokiakin oon syönyt hyvin mielelläni aina.
Midnattsloppet Monte Gordo alkamassa.
Sää ei suosinut ollenkaan meitä (tai ainakaan mua) Portugalissa. Käytännössä koko aika satoi lukuun ottamatta yhtä päivää, jolloin oli ainakin hetki aurinkoa - ja silloinkin tuuli kovasti. Silti ihan parhaat treenit oli juoksutreenit ulkona kaatosateessa. Sateessa juoksu on vaan jotain niin parasta.
Mulla oli myös kauhea ikävä kotiin. Kaipuuta ei helpottanut yhtään se, että ei voinut vapaasti kielimuurin takia puhua kellekään ja tuntui jäävänsä hiukan ulkopuoliseksi, kun ruotsia puhuttiin niin tiuhaan tahtiin joka puolella. Kaiken lisäksi olin seurueessa aina se nuorin ja varmasti usein myös se hiljasin. Etenkin matkan alussa kärsin varvaskivuista (sisäänkasvanut kynsi) ja monet juoksutreenit jäi sen takia väliin. Ja juoksutreeneihinhän sinne oli menty!
Muut lähettiläät hotellin uima-altailla.
PT:n juoksutekniikkatreeni ja sattuipa sää suosimaan! :)
Midnattsloppet Monte Gordon jälkeen. Mitali kaulassa.
Kuulemma ruotsalaisten tulee aina saada mitali tai nousee hirvee haloo.
Luento huikeasta ruotsalaisesta ex-maratoonarista, joka juoksi Portugalista Ruotsiin.
Respect.
Kuvaussessiot. Suomalainen luonne ei vaan totu siihen, että kamera tuodaan tohon naaman eteen. Tai minä en ainakaan. Kuva lähettiläs Idalta, joka muuten bloggailee nykyään täällä.
Parhaimpina kokemuksina jäi kuitenkin mieleen Midnattsloppet Monte Gordo (3 km yöllä rannalla otsalamppujen valossa) ja PT:n pitämät yksityiset juoksutekniikkatreenit. Oli siellä toki kaikkea muutakin härdelliä: valokuvaussessioita, treenejä, lähettiläiden ja Midnattsloppetin poppoon kanssa olemista, PT-tapaaminen ja luentoja. Mä olin mukana vaan osan matkasta, kun mun täytyi lähteä aiemmin takasin Suomeen BodyCombat-koulutukseen. Toisaalta oli kiva lähteä kotiin, koska vieraskielisessä ympäristössä jatkuva oleminen alko ottamaan aika koville, mutta toisaalta harmitti, koska multa jäi muun muassa vuorijuoksu/-vaellus ja loppubileet kokematta. Ja tää oli vähän niinkuin "once in a lifetime opportunity", jota voi sitten kiikkustuolissa muistella.
Mikä mua harmitti sitten Suomessa lähettiläänä olossa ihan älyttömästi oli se, että mun selkä meni niin huonoon kuntoon, että itse Midnight Run Helsinki jäi sitten juoksematta. Ja taitaa jäädä tänäkin vuonna. Tänään muuten julkasivat hienon videon Facebookiin (katso alla), mä niin kovasti haluaisin JUOKSEMAAN! Hinku on kova, mutta selkä ei taida vieläkään kestää. Kuinka pahaa voi tehdä, kun näkee koti-ikkunasta, kun ihmiset juoksee tuolla auringonpaisteessa tai koirien kanssa lenkillä ollessa vastaan tulee ilosia lenkkeilijöitä.
Lauantaina olin promoamassa SATS ELIXIAa Tough Viking -esteratakisassa. Vasta perjantaina tarkemmin rupesin katsomaan mitä tuo Tough Viking, jota oli kovasti SATSilla mainostettu pitää sisällään. 15 erilaista estettä, mukana jääkylmää vettä, sähköä, tulta, piikkilankaa, nelimetrinen ramppi ja niin edelleen... Yllättävän moni tuttu oli menossa, ja rupesin itsekin ajattelemaan, että miksiköhän minulta oli mennyt kokonaan tämän tapahtuman ilmoittautuminen ohi. Toisaalta pohdin olisiko minusta ollut siihen, sillä tuli ja 10 000 voltin sähkö eivät olleet mitenkään kovin houkuttelevan kuuloisia.
Rexona-ramppi ja konserttilava, jolla esiintyi Pete Parkkonen ja Apulanta.
No, lauantaina pääsin kuitenkin töiden lomassa näkemään ainakin osittain mistä oli kyse. Ja voi että, kuinka olisinkaan halunnut olla mukana! Tulieste oli paljon pienempi, kuin mitä olin kuvitellut ja sähköstäkin olin kuullut, ettei se oikeastaan ollut mitenkään kovin kivuliasta, vetää vain jalat alta ja tuntuu hiukan inhottavalta. Promon ohella pääsin näkemään ensimmäisen Pain-nimisen esteen, jossa amerikkalaisen jalkapallon pelaajat pistivät hanttiin ohi pyrkiville juoksijoille; näin myös odotettua pienemmäksi osoittautuneen tuliesteen; hurjan ison rampin, jonka päälle osa punnersi hienosti itsensä; ja viimeisen sähköesteen, jossa kilpailijoiden päälle suihkutettiin isolla paineella vettä ja jossa sähköverho sai osan kaatumaan melkein nenilleen.
SATS ELIXIAn "kojussa" promoamassa.
Mikä parasta tässä tapahtumassa, kilpailijoiden tuli allekirjoittaa avunantosopimus, jossa sitoutuvat auttamaan muita enemmän tai vähemmän pulassa olevia kilpailijoita. Niin myös nekin kilpailijat, jotka eivät ilmestyneet kilpailuun joukkoeessa tai parin kanssa saivat apua tarvittaessa. Ja mitä harvinaista herkkua nykyaikana, kun jatkuvasti kuulee, ettei tuolla kaduilla kukaan auta mikäli jotain sattuu... Ihailtavaa olikin katsoa kuinka tutut ja tuntemattomat auttoivat toisiaan, parhaiten sen näki tuolla neljän metrin korkuisella Rexona-rampilla, jossa kilpailijoita vedettiin monin käsin ylös. Apua tarvittiinkin, sillä yhden viidestäkymmenestä arveltiin pääsevän sen ylös omin avuin. Mikäli jotain estettä ei millään pystynyt suorittamaan, tuli suorittaa 30 rangaistuspunnerrusta.
Ihan mahtava sää osui kisalle, aurinkoista ja parikymmentä astetta.
Odotetusti 12 kilometrin ja 15 esteen jälkeen maaliin saapui ruhjeita saaneita, nilkkansa nyrjäyttäneitä, mutaisia, märkiä, mutta hyvin iloisia ihmisiä, joista jokainen oli ylittänyt itsensä. Ehdottomasti yksi parhaista tunteista mitä voi kokea. Ensi vuonna, jos ja kun selän on oltava kunnossa, haluan ehdottomasti mukaan tähän kisaan! Yksi uusista ja hulluimmista tavoista haastaa itseään, ja siitä, jos mistä itse pidän kovasti.
Sähköeste ja maali!
Ohessa linkki koostevideoon Helsingin tapahtumasta. Kuka muu hullu kansa tällaiseen kilpailuun hullaantuisi kuin suomalaiset! Toisaalta, jos tässä ei ole vielä tarpeeksi haastetta, suosittelen katsomaan aivan hullua Death Race -kilpailua. Kilpailu kestää monta päivää, eivätkä kilpailijat tiedä mitä heillä on edessään saatikka milloin kilpailu loppuu. Kaiken kukkuraksi Death Race -kilpailussa tulee allekirjoittaa sopimus, jossa kilpailijat tiedostavat voivansa kuolla. Have a look.
