sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Uutta reenivaatetta, pumppailua, tenttiä ja ulkoilua





















Sain muutama päivä sitten motivoivaa postia. Juoksija-lehti kolahti luukusta monine liitteineen, ja lueskelinkin sitä tossa jo. Samana päivänä UPS toi vielä odotetun LesMills-vaatepaketin. SuperSaturday-tapahtuman vaatteet oli 90 % alennuksessa, niin olihan se nyt pakko ostaa! Jäljellä oli aika paljon vaan miesten vaatteita, mutta ostin silti, koska esimerkiksi verkkaritakin kanssa se on aivan se ja sama onko se miesten vai naisten takki. Vaatteet sopikin ihan hyvin. Nettitilauksissa on aina se vaara, ettei ne sovikaan, ja tossa tilauksessa ei oikeastaan ollu palautusmahdollisuutta…

Jatkokoulutuksessa
Viime päivinä on tullut pumppailtua. Keskiviikosta torstaihin olin neljään kertaan pumpissa: keskiviikkona Katjan tunnilla asiakkaana (josta kirjoitinkin), torstaina kävin sijaistamassa yhen tunnin, perjantaina vedin oman tunnin ja perjantai-illalla olin vielä toiseen kertaan pumppailemassa jatkokoulutuksessa. LesMills-ohjelmien jatkokoulutukset järjestetään siis kolmen kuukauden välein, kun ohjelma vaihtuu. Sain uuden pumppiohjelman sähköisesti ennen koulutusta, ja kyllä se pikkuhiljaa alkaa maistua! Alkuun en ollut innoissani musiikeista. Pumpin biisilistan ja videon näätte muun muassa ryhmäliikunta.fi-sivustolta.


Perjantai-iltana tulin siis myöhään jatkokoulutuksesta kotiin ja lukemisen varjolla lupasin itselleni vähän herkkua. Tein hyvää smoothieta mansikoista, banaanista, maitorahkasta, mehusta ja porkkanasta, ja sitten ostin patonkia, jonka päälle laitoin valkosipulituorejuustoa. Lisäksi vähän limua viikonlopun kunniaksi. Ollaan rajoitettu limun juonti nyt viikonloppuun, koska se on tupannut vähän riistäytymään käsistä. Vietettiin siis koirien kanssa oikein "railakas" koti-ilta.

Eilinen päivä oli siis luonnollisesti lepopäivä. Mulla oli kaksi FAFin tenttiä moduuleista Anatomy & Physiology ja Principles of Exercise, Fitness & Health. Toivon, että pääsisin molemmat ensimmäisellä kerralla läpi, mutta on vaikea sanoa. Osa kysymyksistä oli helppoja, ja osa… noh. Ei mitään läpihuutojuttuja ainakaan. 


Tentin jälkeen lähdin koirien kanssa ulos, kun aurinko paisto kerrankin! Raikasta ilmaa ja D-vitamiinia, sitä todellakin kaipaa luku- ja tenttirupeaman jälkeen. Oltiin jonkin aikaa kallioilla ja metsässä, jossa ne sai touhuta, käytiin koirapuistossa ja sitten heittelin vielä frisbeetä niille kallioilla. Kotona oltiinkin sitten kaikki kolme ihan naatteja, ja mä sain jonkun kylmyyskohtauksen, niin tärisin vaan viltin alla. 

Illalla katsottiin sitten koko porukalla Melodifestivalenin finaalia. Linus Svenning oli oma suosikki, mutta Sanna Nielsenkin oli hyvä, ja voittikin ihan ansaitusti. Toukokuussa sitten Euroviisut!

Tänään ois aika vihdoinkin lähteä lenkkipolulle NIIN pitkästä aikaa. Parempi alottaa iisisti, ettei kostaudu heti. Jonkun verran toki aerobista ja anaerobista treeniä on tullut tehtyä, mutta kyllä se juoksukunto on niin eri, kun muut kunnot! Nyt siellä paistaa taas aurinko, joten olis aika hyvä juoksukelikin. Huomenna sitten takasin arkeen.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Blogi käyntiin.

Tässä olen jonkin aikaa miettinyt, josko pitäisi alottaa treeniblogi. On aina tuntunut siltä, että treeniblogeja riittää joka lähtöön, ja jokainen treeniblogin pitäjä on ammattilainen ja/tai superintoilija. Ja siis sehän on vaan hyvä, mutta se on nostanut mun kynnystä alottaa omaa blogia. Kuka tälläsen tavallisen tallaajan blogia lukis?

Nyt kuitenkin toissapäivänä sain hyvän "tekosyyn" sitten kuitenkin aloittaa oman blogin, kun sain tietää, että mut on valittu Helsingin Midnight Runin "lähettilääksi" (ruotsalainen termi ambassadör, joten en oikein tiedä mitä termiä käyttää)! Mitä se sitten tarkottaa? Noh, ensinnäkin pääsen Portugaliin juoksuleirille jo nyt maaliskuun lopussa. Joudun kuitenkin lähtemään Portugalista ennen aikojani takaisin omakustanteisesti, koska täällä Suomessa mua odotta FAF:in (Fitness Academy of Finland) International Group Exercise -koulutuksen päivä + BodyCombatin peruskoulutus. Harmittaa, kun leiri (sekä Portugalin aurinko ja lämpö) jää puoleen, mutta ei voi mitään… 

Tän leirin lisäksi saan Nikelta treenivaatteita sekä joitain tuotteita Midnight Runin yhteistyökumppaneilta. Mun täytykin tänään käydä kokeilemassa urheiluvaateliikkeissä, että minkä kokosia niiden suurin piirtein tulis olla. Kauheen vaikeeta vaan arvioida, kun ei tiedä yhtään minkälaisia vaatteita ja minkä mallisia. Oli hiukka noloa sanoa Intersportin myyjälle, että "joo, voisin mä noita kenkiä sovittaa, mutta en mä niitä oo ostamassa". Sain kuitenkin sovitettua kengät Intersportissa ja vaatteet Stadiumissa, katotaan mitä vaatteita sitten saan. Sovittelin siis umpimähkään joitain juoksuvaatteita, koska oletin, että juoksuvaatteita sieltä sitten tulee.


Näiden etujen lisäksi saan kortin SATSille, ja mun odotetaan osallistuvan SATSin juoksutreeneihin kerran viikossa - lisäksi saan vielä muutamat PT-tapaamiset. Oonkin jo valmiiksi SATSin jäsen (kahden keskuksen), mutta toi kortti on todennäköisesti kaikkiin SATS-keskuksiin. Ja totta kai sain myös lipun Midnigt Runiin, mitenkäs muuten sitä voisin promota! Mitä mun sitten täytyy näiden "palkkojen" eteen tehdä? Mun täytyy olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa (Facebook, Instagram ja/tai Twitterissä) ja bloggailla edistymisestä. Lisäksi mun täytyy yhtenä päivänä olla Stadiumissa promoomassa. Näitä lähettiläitä on siis neljä eli yksi jokaiseen Midnight Runiin. Kolme muuta on ruotsalaisia, ja niiden kanssa lähden sitten sinne Portugaliin. Pelottaa kuinka mä ruotsini kanssa pärjään, mutta kaipa se hyvin menee - vaihdan sitten englantiin, jos tulee liikaa vaikeuksia.

Eilen kävin taas fysiolla. Oon käyny siellä korjailemassa selkääni, kun satutin sen joulukuun alussa liukastuessa. No, eilen se sitten päätti pistää mulle neuloja akillesjänteisiin, selkään, pakaroihin ja päähän. Sattu ihan kamalasti (ei neulojen pisto, vaan niiden kanssa oleminen), ja tuntu, että jokainen liike viiltää jostain syvältä selkäytimestä. Ja sen jälkeen tää selkä on nyt ollu kipeä ja neulojen kohdat kosketusarat. Sain jonkin allergisen reaktionkin niistä neuloista, ja ne pistokohdat oli täynnä punasia läikkiä. 

SATS Itis
Eilen kävin vielä BodyJam-tunnilla, enkä oikeen löytäny koordinaatiota. Joskus on vaan sellasia päiviä, kun tuntuu siltä, ettei kävelykään enää toimi kunnolla ja kaikki on ihan epätasapainossa. Tänään kävin pitkästä aikaa BodyPumpissa asiakkaana (ohjaan sitä itse) ja oli superkivaa. Ohjaaminenkin on kivaa, mutta eri tavalla. Ihanaa, kun kerrankin saa keskittyä pelkkään treenaamiseen ja nauttia musiikeista. Lisäsin lähes kaikkiin kappaleisiin painoja, ja siltä se sitten tuntukin! Mutta aina sitä selviää, vaikka tuntuu kuinka pahalta. Se on musta Les Millsin parhaita puolia + tuloksia syntyy varmasti!

Pumpin koreografi Glen Ostergaard neuvoo telkussa miten liikkeet tulee tehdä.
Tänään tuli uuden pumpin ohjelma sähköpostiin, ja sen tossa katsoinkin sivusilmällä läpi. Tiukkaa settiä tulossa, vaikka kaikki kappaleet ei kyllä vielä iske. Oon kerran jo kokeillu BP89 eli uuden ohjelman 45 minuuttisena Tukholmassa Nike Blastissa helmikuun alussa, ja kyllä teki tiukkaa. Tosin silloin oli vetäny kaks päivää putkeen tunteja, että saatto olla jo rankkaa senkin puolesta. Noh, perjantaina se selviää - silloin on jatkokoulutus.

Juoksujen suhteen oon tällä hetkellä tosi huonolla tolalla, täytyy myöntää. Midnight Run (10 km, 30.8.) kannalta mua ei huoleta, mutta Helsinki City Run (21, 097 km) lähestyy, ja en oo juossu vielä yhtään! Mulla on myös toinen puolimaraton siihen perään eli Helsinki Half Marathon (7.6.). Viime vuonna juoksin HCR:n ensimmäistä kertaa ja Midnight Runin toista kertaa. HHM sen sijaan on ihan uusi tapahtuma. Lisäks on hiukan noloa mennä tonne Portugaliin huonossa juoksukunnossa. Tässä on nyt vedetty pumppia melko paljon ja jonkun verran syketunteja siihen oheen - eli en mä nyt ihan rapakunnossa ole, mutta on se juoksukunto vaan niin eri. Sen huomaa sitten ensimmäisellä juoksulenkillä.

Tän päivän dinneri: salaattia, kalaa ja perunasalaattia. Nam!
Mulla on pientä stressiä ton FAFin koulutuksen puolesta. Meillä on lauantaina tentti muun muassa anatoimiasta ja fysiologiasta, ja oon sitä tässä lukenu, mutta tuntuu, että aika loppuu kesken ja asiaa on niin paljon, ettei millään ehdi. Täytyykin tästä liueta takasin lukemaan. 


Nyt on ainakin korkattu uusi blogi!