Urheilu telkkarissa

Ennen vanhaan mulla oli tapana herätä keskellä yötäkin katsomaan olympialaisia TV:stä. Aikoinaan myös maksoin Eurosportin katsomisesta, jotta näin kaikki mahdolliset taitoluistelukilpailut. Muistan monet hetket mökillä, kun katsottiin hiihtolomalla suomalaisten hiihtoa kotikatsomon kanssa ja kannustettiin suomalaisia hiihtäjiä. Koko poppoo eli mukana ja kyyneleet kihosi silmiin, kun hiihtojoukkueet voittivat hurjilla kireillään mitaleita. Olen myöskin matkustanut Göteborgiin katsomaan taitoluistelun MM-kisoja. Urheilu herätti suuria tunteita ja niin se herättää edelleenkin.

Taitoluistelun MM-kisat Göteborgissa vuonna 2008

MM-mitalistit 2008

Sittemmin olen vähentänyt penkkiurheilua melkoisen paljon - lähinnä koska kotiväki ei ole urheilukansaa. Taitoluistelun arvokisat katson yleensä digiboksilta silloin, kun olen yksin kotona. Jos satunkin katsomaan luistelua seurassa, saan kuulla TAAS katsovani luistelua. Lätkämatseja tulee katsottua yleensä vain, jos Suomi pelaa mitaleista. Jotenkin tuntuu, että urheilu on menettänyt osittain sitä fiilistä kasvavan kaupallisuutensa vuoksi. Rehelliset urheilusuoritukset ovat jääneet kaiken hössötyksen taakse. Vai mitä olette mieltä?

Vaikka urheilu on ajautunut kauemmaksi elämästäni, tunnen yhteenkuuluvuutta siihen ja olen ylpeä monista suomalaisista urheilusuorituksista. Jokin siinä piskuisen pikkumaan menestymisessä saa ylpeäksi, vaikka en mikään isänmaakiihkoilija olekaan. Kai se on se kuuluisa ja mystinen sisu, joka potkii meitä eteenpäin myös vastoinkäymisten kohdatessa. Ihailen myös suomalaisten suorasukaisuutta ja rehellisyyttä: Muistatteko Seppo Rädyn tai Kalle Palanderin kommentoinnit? Vai miten olisi Iceman Kimi Räikkönen tai Janne Ahonen? Jos legendaarinen Seppo on päässyt unohtumaan, niin alla dokumenttia hänestä.

Vaikka tavallaan on hassua, että koko Suomi lähtee juhlistamaan ylpeydessään Suomen MM-kultaa yhdessä torille, on siinä jotain hyvääkin. Tämän maan pitäisi useammin olla ylpeä itsestään ja urheilijoistaan. Urheilumenestyksen takana on aina lukemattomia tunteja verta, hikeä ja kyyneliä eikä sitä pitäisi koskaan vähätellä. Monesti myös petytään, jos se ennakkosuosikki ei saakaan kultaa. Hopea ei ole häpeä missään nimessä, vaikka sillä hetkellä siltä tuntuisikin.

Minusta olisi myöskin mukavaa, jos muiden Suomessa pienempien lajien menestystä juhlittaisiin tasa-arvoisena jääkiekon kanssa. Paljon kertoo myös se, kuinka paljon massaurheilua (jääkiekko, jalkapallo, formulat yms.) tulee TV:stä verrattuna pienempiin lajeihin. Kuinka moni teistä voi rehellisesti sanoa katsoneensa paralympialaisia ja juhlineensa urheilijoiden menestystä siellä?