Tiedättekö, kun joskus täytyy tehdä tosi vaikeita päätöksiä? Sellaisia, jolloin täytyy ottaa riskejä ja heittäytyä tyhjän päälle? No yksi sellainen tuli tehtyä tossa syksyllä. Olin töissä koulussa, jossa viihdyin työilmapiirin puolesta oikein hyvin. Pääsinpä ihan huippureissulle Ruotsiinkin oppilaiden kanssa melkein viikoksi. Sellaisille, joille opettajat harvoin pääsevät mukaan. Kuitenkin koko syksyn olin ollut enemmän tai vähemmän kipeänä kärsien hengitysongelmista, päänsäryistä, äänen käheydestä, vatsaongelmista, jatkuvista flunssista ja kuumeesta. Jossakin vaiheessa syksyä selvisi, että koulussa on muutkin opettajat kärsineet vastaavanlaisista ongelmista - yhdelle oli jopa kehittynyt astma koulussa työskentelyn aikana. Puhutaan siis sisäilmaongelmista, jotka ovat usein tabu koulumaailmassa.
Todella huolestuttavaa on se, että näistä asioista ei puhuta avoimesti. Miettikäähän, kun koululaiset altistuvat näille ongelmille parhaimmillaan koko koulussaoloajan? Pahimmillaan sisäilmaongelmille on altistuttu jo päiväkoti-ikäisenä. Mitään ongelmaa ei välttämättä huomata koulussa, mutta myöhemmin ongelmia voi ilmaantua. Tässä kyseisessä koulussa siis moni oli jo altistunut, mutta lähes kukaan ei ollut ilmoittanut asiasta eteenpäin. Koulusta ei varsinaisesti tietääkseni ollut koskaan löytynyt hometta, mutta tietynlaista pölyä (nyt en muista mikä tuon pölyn nimi oli) kylläkin, joka saattaa aiheuttaa vastaavanlaisia ongelmia.
No, syksyllä kävin lääkärissä ja soittelin työterveyteen monta kertaa. Mitään infektioita ei löytynyt, joten ongelmat johtuivat mitä ilmeisimmin sisäilmasta. Viikonloppuisin ja lomilla oireet hiukan helpottivat, työviikolla oireet pahenivat loppuviikkoa kohden. Loppujen lopuksi päädyin kyselemään työterveydestä, mikä olisi ratkaisu tilanteeseen, sillä tilanteesta tuli sietämätön. Työterveydestä tarjottiin mahdollisena ratkaisuna ilmanpuhdistinta luokkaan. En uskonut tämän vaikuttavan siihen, että altistun muuallakin kuin omassa luokassani, joten kyselin, josko olisi mahdollisuutta saada lääkärintodistusta asiasta, jonka avulla voisi esimerkiksi vaihtaa koulua. Vastaus oli selvä: sellaista ei myönnetä. Eli käytännössä vaihtoehto on joko jatkaa oireiden pahentuessa tai sitten irtisanoutua ja hypätä tyhjän päälle. Sanomattakin selvää, valitsin jälkimmäisen. Rehtorimme oli onneksi ymmärtäväinen.
Irtisanoutumisestani alkoi pyöriä työvoimatoimiston (tai olisikohan oikeammin sanoa työttömyyskassan) puolesta kolmen kuukauden karenssi, koska ainoastaan lääkärintodistuksella (jota ei sisäilmaongelmien vuoksi anneta) irtisanoutuminen on pätevää. Siellä siis tulkittiin, että olen irtisanoutunut syyttä. En siis voinut saada työttömyyskassasta ansiopäivärahaa etsiessäni uutta työtä. Totta puhuen, tuossa vaiheessa en ajatellut muuta kuin, että en jaksa olla enää yhtään päivää kipeänä ja haen samantien uutta työpaikkaa. Päädyinkin sitten liikunta-alalle, josta lisää myöhemmin.
Ongelmia sisäilma-asioissa on monia. Ensinnäkin, ehkä suurin ongelma on se, että asioista ei koskaan saa puhua avoimesti, koska koululle tulee huono maine. Minä (kuten monet muutkin opettajat) taas pelkään puhua asiasta avoimesti, koska tulevaisuudessa se voi estää minua saamasta töitä koulussa. Pieni maa, pienet piirit. Olen kuitenkin elämäni aikana ollut ainakin seitsemässä koulurakennuksessa ja ainoastaan yhdessä olen oireillut. Toiseksi, iso ongelma on se, että kaikki eivät oireile. Useimmiten astmaatikot (kuten myös minä) ja allergikot reagoivat ensimmäisenä. Kolmanneksi, kaikki eivät oireile samalla tavalla. Yksi oireilee vatsaoirein, toisella hengitys reistailee, kolmas saa flunssia, neljännen päätä särkee. Jokainen näistä on helppo diagnosoida jonkin muun taudin alle ja siksi sisäilmaongelmat jäävät usein pimentoon. Neljäs pointti on se, että sisäilmaoireita usein vähätellään. Ajatellaan sen olevan luulosairautta tai perusflunssaa. Viidenneksi, sisäilmaongelmia on edelleen haasteellista tutkia eikä siihen ole kunnollisia resursseja. Nähdään parempana hoitaa oireita eikä ehkäistä ongelmaa. Kerran altistuttuaan seuraava altistuminen on jo vakavampaa - siksi monet opettajat ovat kiertäneet kokeilemassa homeisesta koulusta toiseen ja joutuneet loppujen lopuksi vaihtamaan alaa.
Koulut ja päiväkodit ovat entistä huonommassa kunnossa. Olen myös kuullut, että ongelmia kouluissa peitellään usein muun muassa maalaamalla uudella maalilla vesivahinkojen päälle - sen sijaan, että itse ongelmalle tehtäisiin jotain. Joskus rakennuksia uudelleenremontoidaan, mutta huolettomasti, jolloin ongelmat jatkuvat. Jotain asialle pitäisi tehdä. Home aiheuttaa vakavia terveydellisiä ongelmia, jotka voivat muuttua kroonisiksi. Ei peitetä villaisella vaan puhutaan avoimesti. Ennaltaehkäisy olisi halvempaa kuin isojen massojen jälkihoito. Kaikki tuntevat koulujen henkilökuntaa, koululaisia ja koululaisten vanhempia. Arvostakaa omaa ja lähimmäistenne terveyttä ja hyvinvointia. Terveys ennen kaikkea.
Itselleni ratkaisu oli lähteä pois koulusta - ja koulumaailmasta. Ainakin hetkeksi. Pelottava ratkaisu, johon en yksin olisi pystynyt. Vaihtaminen opettajan kuukausipalkasta ensin työttömäksi ja sitten työhön, josta ei välttämättä tienaa mitään, on koetellut omaa turvallisuudenhakuista luonnettani. Onneksi minulla on ollut oma tukijoukko takanani, sillä alamäkiä ja mustia pilviä on riittänyt. On ollut päiviä, kun olen ollut aivan varma, että päätös oli väärä ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että toisinkin olisin voinut valita. Samaan kouluun en kuitenkaan olisi voinut oireineni jäädä. Oireet ovat hellittäneet suurimmaksi osaksi, tosin olen ruvennut epäilemään, josko sisäilma ehti aiheuttaa jo pysyviä ongelmia... Onko teillä ollut vastaavanlaisia ongelmia? Tai sellaisia hetkiä, kun täytyy hypätä tuiki tuntemattomaan tietämättä yhtään miten pärjää?
