keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Aitoa sokeria, rasvaa ja ruokaa sen olla pitää!

No jo on aikaa vierähtänyt! Melkein elokuun puolella ollaan jo ja meikäläisen päivätyöhön paluu lähestyy. Kesällä olen valitettavasti kärsinyt paljon vatsaoireista ja tutkituttanut vatsaani erinäisillä kokeilla. Tämän hetken diagnoosi on ärtynyt paksusuoli, jota kutsutaan niin sanotuksi romukoppadiagnoosiksi, kun muuta syytä oireille ei löydy. Olen siksi kokeillut uudistaa ruokavaliotani vatsaystävällisempään suuntaan. Olen yrittänyt (jonkin verran) noudattaa FODMAP-ruokavaliota (kts. esimerkiksi täältä Hesarin juttu aiheesta) ja sitä myötä joutunut kulkemaan kaupassa kännykkä kädessä tutkien mitä saan syödä ja mitä aineksia tulisi välttää (tästä kootusta listasta on ollut apua). Vähägluteeninen (tai no, tiettyjä hiilareita suosiva), vähälaktoosinen sekä vain tiettyjä ruoka-aineksia suosiva ruokavalio "pakotti" ostamaan myös uudenlaisia ruoka-aineita, joita en aiemmin ollut kokeillut, mutta monen niistä olen todennut oikein positiiviseksi yllätykseksi. Teinpä muun muassa elämäni maukkaimman mansikkakakun keräämistäni luomumansikoista. Kakku oli sekä gluteeniton että laktoositon. Reseptin kakkuun löysin täältä, mutta muuntelin sitä hieman.

Valmistunut herkkukakku!
Mansikat käytiin poimimassa Sipoossa sijaitsevalta Varpulan luomutilalta.
Sinne toistekin, mansikat olivat maukkaimpia koskaan!
Monipuolista ruokavaliota kannattavana ihmisenä en kuitenkaan FODMAP-ruokavaliolla täysin aio jatkaa eikä sitä toisaalta olekaan tarkoitus noudattaa orjallisesti vaan katsoa, mikä omalle vatsalle sopii ja mikä ei. Ainakin jotkin muutokset tulevat kuitenkin varmasti pysymään. En esimerkiksi juo enää maitoa aterialla ja kahvinkin juontia olen ennestään vähentänyt. Lisäksi ruoka-aineksista kvinoa on löytänyt tiensä pysyvästi ruokakaappiin. Yritän myös tietoisesti välttää turhaa vehnän mättämistä... En kuitenkaan pysty mitenkään loppuelämäkseni luopumaan omenoista, kaaleista, herneistä, mansikoista, kivellisistä hedelmistä, vesimelonista...

Uusia tuulia ruokakaappeihin
Kvinoasalaattia
Ruokavaliota on uudistettu myös muustakin syystä, nimittäin luin ruotsalaisen Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa -kirjan. Kirja kertoo ruoka-aines kerrallaan siitä kuinka valita aidompaa ruokaa, jossa ei ole säilöntäaineita ja muita myrkkyjä. Niinhän sitä kuvittelisi, että kaikkien EU-säädösten ja muiden tämän maan hygieniahifistelyjen takia ruokaa olisi suhteellisen turvallista syödä, mutta totuus on aivan toista. Päinvastoin, vaikuttaa siltä, että nykyajan ruokatehtailla on kilpailu siitä kuka saa sysättyä eniten myrkkyä myytäviin tuotteisiin. Nilsson nostaa mielestäni melkoisen tärkeät kolme asiaa esille nykyajan ruoka-ajattelusta: 1) koskaan aiemmin ruoan ostamiseen ja valmistamiseen ei ole käytetty näin vähän aikaa, 2) koskaan aiemmin ruokaan ei ole käytetty näin vähän rahaa suhteessa tuloihin ja 3) koskaan aiemmin ei ole tiedetty niin vähän elintarvikkeiden alkuperästä ja sisällöstä. 

Voin kirjan lukemisen jälkeen sanoa, että vaikka olen aiemminkin syynännyt elintarvikkeiden sisältöjä, nykyään ne tulee syynättyä vielä tarkemmin. Eikä enää siinä mielessä, että missä on vähiten rasvaa ja sokeria! Vanhat light-tuotteet ovat jääneet siis historiaan, ollaan vaihdettu moni tuote luomuun enkä ole ostanut enää esimerkiksi mikropopparia (byhyy). Sanonpa vain, että jos yhtään kiinnostaa oma hyvinvointi, niin lukekaapas tämä kirja (ja muuten lukekaa mieluummin alkuperäiskielellä, sillä käännös on surkea, vaikka se onkin kotoutettu Suomen oloihin). Luomutuotteiden myötä toki yksittäisen tuotteen hinta suurenee, mutta sitä tavaraa ei tule myöskään kuskattua kaupasta mielin määrin. Olen muuten myöskin huomannut makueron! Tällä hetkellä luen jo toista Mats-Eric Nilssonin kirjoittamaa kirjaa ja jonossa on toimittajan ensimmäinen kirjakin, joka aiheutti kohua Ruotsissa.

Mehulingolla tehty ensimmäinen mehu
Jos jotakuta vielä mietityttää pitäisikö Nilssonin kirja lukea, tässä muutama "juonipaljastus":

Tiedättekös mitä maidolle tehdään ennen kuin se kaadetaan lasiin? Se 1) separoidaan (= siitä erotetaan kerma --> jäljelle jää rasvaton maito), 2) vakioidaan (= kermaa ja rasvatonta maitoa sekoitetaan kullekin maitolajille ominainen määrä), 3) homogenoidaan (= puristetaan suuren paineen alla hyvin pienten suukappaleiden läpi --> rasvapallot pilkkoutuvat eikä rasva nouse pintaan), 4) vitaminoidaan (= siihen lisätään keinotekoista D-vitamiinia, joka hävisi, kun maidosta poistettiin rasva), 5) pastöroidaan (kuumennetaan --> turvallisempi ja valvottu tuote --> alkuperäisiä aromeja, terveellisiä entsyymejä ja vitamiineja häviää).

Oletko miettinyt joskus mitä tarkoittaa sanahirviö "sisältää fenyylialaniinin lähteen"? No, käytännössä sitä, että tuote sisältää aspartaamia. Älä myöskään hämäänny mikäli tuotteessa ei näy E-koodeja, sillä ne voi olla kirjoitettu auki. Lisäksi esimerkiksi noin 2800 kemiallisesti määriteltyä ainetta voidaan vaan kevyesti ilmoittaa sanalla "aromit".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti