Inspiraatiolauseita

Minulla ei ole mitään mottoa, mutta pistänpä tähän sellaisia letkautuksia ja mottoja, jotka inspiroivat minua treenaamaan ja muutenkin eteenpäin elämässä. Kaikki muuta paitsi yksi ("Motivation is what gets you started. Habit is what keeps you going." - Jim Ryun) ovat LesMills-ohjelmien julisteita. En osannut valita parasta, joten luvassa monta kuvaa. Sillä asenteella mennään, että taistelut taistellaan loppuun ja kesken ei luovuteta. "Taistelut" käydään aina ensisijaisesti itseä vastaan, eikä vertailla muihin. Osa näistä on todella osuvia ja hauskoja, vai mitäs sanotte?

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

lähde

Yksi parhaista hetkistä urheilu-uralla

Suomalaisessa kulttuurissa on hiukan noloa ja epäsopivaa sanoa olevansa ylpeä itsestään. Minulla on harvoin hetkiä, jolloin voin rehellisesti sanoa olevani ylpeä itsestäni. Oikeastaan ne on varmasti laskettavissa yhden käden sormilla. Melko surullista sinänsä, olisi ehkä opeteltava uudenlainen länsimaisempi asenne. Tiedättekö, että ruotsalaiset haluavat saada juoksukilpailuista aina mitalin osoituksena saavutuksestaan?

Tänään minun pitäisi kirjoittaa "ylpeimmästä hetkestäni". En osaa pistää niitä järjestykseen, joten kerron yhdestä treenaamiseen liittyvästä. Yllättäen tämäkin liittyy luisteluun. Tunnetusti olen luistelu-urani aikana (ja sen jälkeen) ollut paljon loukkaantuneena erilaisten vammojen vuoksi. Vuonna 2005 olin kuitenkin päässyt taas pitkän urakan jälkeen hyvään kuntoon, ja kisoissa lyhytohjelmat (taitoluistelussa on lyhyt- ja vapaaohjelma) menivät lähes täydellisesti, jolloin muun muassa olin 1. ensimmäisessä valintakilpailuissa (karsinta SM-kisoihin) ja 2. toisissa valintakilpailuissa lyhytohjelman jälkeen. Vapaaohjelmat eivät kuitenkaan menneet niin hyvin, ja mokailin lähinnä hermojen takia. Jos ette vielä tiedä, niin taitoluistelukilpailuissa voittaja on useimmiten se, jolla on parhaat hermot.

Kahden valintakilpailun jälkeen olin kuitenkin ansainnut paikkani SM-kilpailuihin. Ne olivat oman seuran (Helsingin Luistelijat) järjestämät ja ne pidettiin Pirkkolan jäähallissa. Lyhytohjelmasta minulla jäi hyvä fiilis, vaikka yksi hyppy epäonnistui ja olin ohjelman jälkeen neljännellä sijalla. Sopivasti minulle arvottiin viimeisen luistelijan paikka "kuumaan ryhmään" (= kuuden parhaan verryttelyryhmä) eli siis vapaaohjelmassa päätin koko kilpailun. Kannustus oli mahtava, sillä kotikisojen takia paikalla oli paljon tuttuja. Äitinikin työskenteli kisatoimistossa, mutta taisi käydä katsomassa suoritukseni. Minulla oli luisteluaikoina tapana jopa kieltää äitiä tulemasta katsomoon, koska uskoin sen tuottavan huonoa onnea. Joka tapauksessa, vapaaohjelma meni hyvin (lukuun ottamatta joitakin virheitä) ja sain pidettyä neljännen sijani. Kilpailu oli kovatasoinen, joten neljännelle sijalle jääminen ei haitannut yhtään - ja olin antanut kaikkeni. Kilpailun jälkeen sain monia positiivisia kommentteja ja myöhemmin kutsun maajoukkueen valintaleirille (jossa loukkaannuinkin sitten uudestaan).

Loukkaantumisen jälkeen aloitetaan aina nollasta. Vamman kuntouttamisessa menee tuhottomasti aikaa: se on odottelua, liikuntakieltoa ja lepoa, fysioterapeutilla, lääkärissä sekä kuvauksissa juoksemista. Vamman kuntouttaminen vaatii ennen kaikkea valtavasti kärsivällisyyttä ja tahtoa. Henkisesti vammasta kuntoutuminen on monesti suurempi juttu kuin fyysisesti. Se, että pääsin takaisin melkoisen hyvään kuntoon ja onnistuin kauden tärkeimmissä kisoissa on ollut yksi kohokohdista.

En tykkää.

Onko tää teidän mielestä kivan näköstä? (kuvan lähde)

Useimmiten jonkin asian ymmärtämättömyys ja ennakkoluulot ovat tietämättömyyden seurausta. Näin uskoisin olevan myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin tai maahanmuuttajiin suhtautumisen kannalta. Uskoisin siksi, että isommissa kaupungeissa ollaan suvaitsevaisempia, koska täällä kansa on heterogeenisempää. Toki myös koulutuksella on tutkittu olevan osansa suvaitsevaisuudessa.

Fitnesskilpailut on aiheena paljon kiistelty ja monesti keskustelut siitä käyvät melko aggressiivisiksi. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että fitness on lajina sellainen, jota minä en ymmärrä ollenkaan. Kuten sanoinkin, voi olla kyse siitä, että en tiedä lajista läheskään tarpeeksi.

Kunnioitan fitnesskilpailijoissa sitä kurinalaisuutta ja kovaa työntekoa, joilla he saavat vartalonsa aikaiseksi. En missään nimessä halua vähätellä sitä työmäärää, uurastusta ja aikaa, jota kilpailijat itseensä käyttävät. Mutta siihen oikeastaan loppuukin ymmärrykseni.

En ymmärrä sitä kuinka kroppa halutaan viedä niin äärirajoille, että seisominen lavalla tuntuu liian raskaalta. Ruokavalio vedetään todella yksipuoliseksi. Jos ootte kattoneet Fitnesspäiväkirjat-sarjaa, niin tiedätte, että siinä Mari Valosaari vetää oikeastaan ainoastaan kananmunan valkuaista, riisikakkua ja kalkkunaleikettä. Ei voi MILLÄÄN TAVALLA olla hyvä terveydelle, sen verran yksipuolista. Osa näistä kaapeista käyttää myös vaarallisia dopingaineita, jotka voivat aiheuttaa jopa kuoleman silmänräpäyksessä.

Myöskin treenaaminen vaikuttaa hyvin yksipuoliselta. Lähinnä kuntosalitreeniä - on jalkapäivää ja habapäivää ynnä muuta. Sen lisäksi on aamuaerobisia (joiden nimeen en vanno yhtään) sekä poseeraustreenejä.

En myöskään arvosta lajin ulkonäköpainotteisuutta. Lavalla keikistellään mitä pienimmissä strassistringeissä pyllistellen ja tekoripset viuhuen. Silikonirinnat ovat varmasti enemmän sääntö kuin poikkeus ja tekokynnet ovat monien senttien pituiset. Lopuksi vielä suihkutetaan tekorusketus, jotta lihakset näkyy paremmin. Tältä se ainakin ulospäin näyttää. Kertokaahan, jos tiedätte asiasta enemmän, sillä minusta olisi mielenkiintoista kuulla miksi niin monet tätä lajia harrastavat!

Arvostan liikunnassa ja urheilussa luonnollisuutta ja monipuolisuutta. Lajin arvojen täytyy olla terveitä ja ravintotottumusten ravintosuositusten mukaisia. Myönnän, että monissa urheilulajeissakin (myös taitoluistelussa) mennään näiden kanssa hiukan yli laidan esimerkiksi loukkaantumisten kautta ja näissäkin lajeissa on paljon kehitettävää vielä. Mutta eikö se niin mene, että urheilija ei tervettä päivää näe? Sekin aika sairas ajatus.

65-vuotiaana...

On ehkä hiukan hankalaa ajatella melko pitkälle tulevaisuuteen, sillä ei voi tietää millä tavalla tämä maailma muuttuu, minkälaisia treenimuotoja ja urheilulajeja keksitään ja kuinka pitkän aikaa itsekään täällä elää. Toisaalta olisi hyvä ajatella aina päivä kerrallaan eikä manailla turhia. Carpe diem.

No, 65-vuotiaana olen todennäköisesti vieläkin työelämässä nousevan eläkeiän takia. Minkälaisista treenimuodoista sitä silloin sitten pitääkään? Minulla on edelleen haaveena juosta maratoneja joskus, kun saisin selkäni kuntoon, joten minusta olisi mahtavaa olla vielä maratonkunnossa tuossa iässä. Monesti ihailen myöskin kuntosalilla niitä keski-ikäisiä ja vanhuksia, jotka ovat melkoisessa tikissä iästään huolimatta. Minullakin on tunneillani vakiokävijöinä eläkeläisiä ja moni heistä vaikuttaa olevan paljon paremmassa kunnossa kuin minä itse!

En haluaisi koskaan menettää luistelutaitoa, joten olisihan se hienoa osata joitakin vanhoja temppuja ja käydä silloin tällöin jäillä verestämässä vanhoja muistoja sekä fiilistelemässä liu'un mukana tuomaa hyvää oloa. En myöskään haluaisi unohtaa tanssia kokonaan, haluan nähdä itseni tanssivana vanhuksena. Ellen nyt pahasti höpsähdä, niin Zumba-mummoa musta ei siltikään tule saamaan millään! Kaipaan ehdottomasti hankalampia kuvioita! Miettikäähän muuten kuinka huikeessa kunnossa Aira Samulin on vielä 88-vuoden (!!!) iässä: edelleen tanssittaa ihmisiä eikä vanheneminen näy missään. Käsittämätöntä. Tässä Airan vinkit pitkään ja liikkuvaan elämään tiivistettynä: nuku, älä polta, älä juopottele, katso mitä syöt ja tanssi! Kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta.

Uskoisin myös pitäväni vanhempana kovasti vielä kävelylenkeistä luonnossa ja haluaisin käyttää paljon aikaani matkusteluun sekä mahdollisesti eri maissa liikkumiseen, esimerkiksi samoilemiseen. 65-vuotiaana pidän varmasti edelleen Keho & mieli -tunneista, ja toivottavasti olen tajunnut pitää itsestäni tarpeeksi huolta, jotta liikkuvuus on hyvä. Aika varmasti näyttää mitä tapahtuu, mutta pääasia olisi se, että haluaisin olla elinvoimainen ja liikuntakykyinen. Erityisen tärkeää on, että liikun minulle mieluisilla ja tärkeillä tavalla.

Lopuksi vielä pistetään Aira näyttämään miltä tanssiminen näytti 1,5 vuotta sitten. Aikamoiset movesit sanoisin!

Muistoja vuosien takaa.

Tänään on vuoro kirjoittaa aiheesta, mitt första träningsminne, eli ensimmäisestä treenimuistostani. Olen miettinyt pääni puhki, mikä olisi ensimmäinen treenimuistoni, mutta en osaa laittaa niitä mitenkään järjestykseen. Johtuu varmaankin siitä, että olen niin pienestä asti (4-vuotiaasta) harrastanut taitoluistelua ja myöhemmällä iällä melkein "asunut" jäähallilla. Ajattelin kuitenkin kertoa ja muistella joitakin luistelutreenimuistoja riippumatta siitä, ovatko ne vanhimpia.

Jäällä jo pienenä.

Äiti vei minut luistelukouluun sinä syksynä, kun täytin viisi. Luistelukoulua ennen olin jo pienenä nauttinut siitä, kun isäni leikki kanssani ulkojäällä ottamalla reppariin ja luistelemalla ympäriinsä. Luistelukoulusta tie eteni nopeasti harjoitusryhmiin ja myöhemmin kilparyhmiin, jossa se loppujen lopuksi vei kaiken ylimääräisen aikani koulun ohella. Muistan monesti hiukan kadehtineeni joitakin koulukavereitani, joilla oli aikaa harrastaa esimerkiksi viulunsoittoa tai muita liikuntamuotoja/urheilulajeja.

Paloheinän jäähallilla alkuverryttelemässä.

Lajin myötä tutuksi tulivat muun muassa Vuosaaren jäähalli kellertävine valoineen, Konalan kolkko jäähalli, Helsingin jäähalli, Pirkkola, Oulunkylä, Paloheinä sekä monta muuta. Aluksi reissasin monesti kaverin ja hänen isoäitinsä kanssa, jonka jälkeen matkustaminen muuttui melko itsenäiseksi. Helsingin jäähalli on jäänyt mieleen parhaana piilohippapaikkana, oli ihan huippua juosta pareittain ympäriinsä ja piiloutua Areenan puolelle. Parasta alkuverryttelyä! Helsingin jäähallissa muistan senkin, kuinka yhtenä päivänä luistelimme harjoitushallin puolella ja huomasimme Pinkin (!) katselevan harjoituksiamme. Pirkkola on jäänyt mieleen ehdottomasti kotoisimpana hallina sekä hallina, jossa aikaa kului varmastikin eniten. Pirkkolan kolkko, mutta kotoisa kuntosali oli ensikosketukseni kuntosaleihin ja kuntosaliharjoitteluun. En ole myöskään unohtanut kahvion puolen porrastreenejä tai sitä, kun vedimme käsivoimilla itseämme pitkiä Pirkkolan penkkejä pitkin. Muistan myös ikuisesti sen hetken, kun näin siellä ensimmäiset kuvanauhat 9/11-iskusta.

Konalasta mieleen ovat jääneet kesäleirit, jossa tauoilla kävimme kaupassa ostamassa eväitä ja superpalloja, jotka olivat "muodissa" silloin. Pelasimme jäähallin pihalla Kymmenen tikkua laudalla -leikkiä ja rakensimme metsässä majaa. Konalan kesätreeneistä muistuu myös mieleen kovat intervallijuoksutreenit, joissa monesti sain astmakohtauksia, mutta joista kuitenkin niin paljon nautin, koska olen sellaista pientä itserääkkääjä-tyyppiä. Konalan "jätemäen" juoksutreeneissä kerran nyrjäytin nilkkani ja muistan sen, kuinka muut lähtivät hakemaan apua ja palasivat valmentajamme kanssa takaisin. Reppana pikkumies ja muut ryhmäläiset auttoivat minut takaisin jäähallille.

Pikku-Anastasian roolissa.

Yksi esimerkki näytösmeikeistä.

Madagaskarin pingviinit.
Meillä oli superhauskaa kolmeen pekkaan, kun saatiin itse suunnitella ohjelmat ja välinumerot.

Ensimmäinen näytösrooli majavana Pocahontas-näytöksessä.

Parhaita kohokohtia luistelukausissa olivat leirit, näytökset, kisamatkat sekä kilpailut. Näytöksissä oli luksusta päästä meikattavaksi ja esiintymään näytösvaloissa tuhansille ihmisille. Oma luokkanikin ala-asteella kävi katsomassa yhden koulunäytöksen. Ikimuistoisimmat roolini ovat olleet pikku-Anastasia sekä yksi Madagaskarin kolmesta pingviinistä. Kilpailuissa puolestaan muistan ikuisesti hilelakan ja sen tuoksun kopeissa, jännityksen (joskus liiankin kovan) sekä etenkin onnistumiset. Muistanpa myös yhden kerran, kun kisakumppanilla jännitys meni liian pitkälle ja hän oksensi jäälle, jolloin jää jouduttiin jäädyttämään uudelleen.

Leppävirroilla kesäleirillä.
Siellä herätin vahingossa Carolina Kostnerin (italialainen moninkertainen arvokisamitalisti) päiväunilta, kun erehdyin ovesta. 

Kisakallion bilepoppoo sinappitalossa. Hilpeetä porukkaa. :D

Maajoukkueen valintaleirillä kortinpeluuta.

Vierumäellä ja Kisakalliossa olen viettänyt kivoja hetkiä. Vierumäellä kaikista jännimmät muistot olivat maajoukkueen valintaleirillä, jossa onnistuin satuttamaan istuinkyhmyni (lihas repesi irti luusta). Satuinpa myös satuttamaan kerran Vierumäen volttimontun trampalla nilkkani, kun se jäi trampoliinin väliin, rasahti ja venähti. Siitä kaikuu edelleenkin oma huuto korvissa. Onneksi luistelukaveri jäi seurakseni, kun muut aloittivat tanssitunnin ja onneksi lomalla ollut lääkäri sattui kulkemaan ohi ja haki apua (kolme K:ta). Sellainenkin hauska muisto Vierumäeltä tulee mieleen, että ystäväni oli kutsuttu dopingtesteihin, kun olin ollut maajoukkuehaastatteluissa enkä millään voinut uskoa sitä, joten kuljin ympäri "kämppää" etsien ja huudellen häntä. Oli vissiinkin pikkaisen hauska näky. :D Kisakalliossa muistan sinappitalon ja siellä pidetyt "pippalot". Pippalot tarkoitti siihen aikaan vain tanssia ja hauskanpitoa.

Latviassa tein täydellisen ohjelman ja voitin ensimmäisen (ja ainoan) kerran ulkomailla.

Itävallan Feldkirchin upeissa maisemissa.

Slovenian Celjessä.

Italian Bolzanossa.
Tulkintaohjelmakilpailun palkintojenjako.

Bolzanossa hotellin katolla.

Bromman reissun saalis!

Bromman poppoo ja kannustuslakana, joka on edelleen tallella.

Kisamatkoista parhaimpina tulevat mieleen reissut Italian Bolzanoon sekä Ruotsin Brommaan. Italiassa oli mahtavat maisemat sekä normaalin ohjelman lisäksi tulkintaohjelmakilpailu. Siihen tehtiin itse ohjelma, ja minä olin tehnyt sen Esperanza-nimiseen kappaleeseen. Sillä tulin kolmanneksi ja musiikista tuli seuraavana vuonna minun ohjelmamusiikkini. Ruotsin Brommassa meillä oli rento ja mukava porukka, joka menestyi älyttömän hyvin (itse olin 3. sarjassani). Meillä oli mahtava kannustuslakana ja -huudot tehtynä sekä kisaharjoituksissa omalla jäällä soi tekemäni Britneyn kappaleista poltettu levy.

Tästä tulikin tilkkutäkki muistoja. Niitä on hurjasti lisääkin, mutta jätetään niitä myöhemmäksikin, jos sattuvat tulemaan ilmi. Laitan loppuun vielä muutamia kuvia eri muistoista. Ehkä varmaan huomaa ja kuulee, että luistelu on ollut isoakin isompi osa elämää! :)

Satubalettia harrastin jo pienempänä, ja siitä pidin. :)

Tulkintaohjelmakilpailussa Jack Sparrow'na.
Tästäkin tuli seuraavana vuonna mun ohjelma ihan niin kuin Esperanzastakin.

SM-kisoissa (2005) ennen palkintojenjakoa oli hilpeä fiilis. Sijoituin neljänneksi.

Unkarilainen ohjelma.

Hangossa luistelukaverin mökillä.

Kisareissulla hotellissa pitämässä hauskaa.

Upp och hoppa i juni -treeniblogihaaste

Huomasin tänään Midnattsloppetin lähettiläsvuoden (katso täältä mistä puhun) kautta tutuksi tulleen Idan Instagramissa kesäkuun treeniblogihaasteen, johon päätin lähteä mukaan. Haasteessa on tarkoitus kirjoittaa kesäkuun jokaisena päivänä numeron osoittamasta aiheesta. Tälle päivälle eli siis kesäkuun ensimmäiselle päivälle sattui 1. en introduktion till min träningsblogg eli esitellä oma treeniblogi.

Aloitin tämän blogin oikeastaan alun perin, kun minut valittiin Midnattsloppetin lähettilääksi viime vuonna. Olin kirjoittanut joitakin blogeja aiemmin, mutta en yhtään treenaukseen tai hyvinvointiin liittyvää blogia. Blogi kuitenkin alun jälkeen "kuihtui" nopeasti kokoon, sillä Midnattsloppet halusikin, että blogailen heidän sivuilleen. Lähettiläsvuoden jälkeen minulle jäi halu jatkaa kirjoittamista ja etenkin äidinkielellä. Midnattsloppetin sivuille olin kirjoittanut sekä suomeksi että ruotsiksi, mikä oli toki erittäin hyvää harjoitusta, mutta myöskin todella haastavaa sekä aikaavievää. Siispä päätin, että jatkan jo aloitettua blogaamista näillä sivuilla.

Miksi kirjoitan? Pidän ylipäänsä kirjoittamisesta. Olen aina pitänyt. Äidinkielen tunneilla halusin aina kirjoittaa pitkiä aineita - tosin välillä ne aiheuttivat minulle oikeakirjoitusongelmissaan päänvaivaa. Minusta on myös kiinnostavaa jutella ja keskustella hyvinvointiasioista ja treenaamisesta. En väitä, että tiedän paljonkaan asioista, puhun lähinnä omalla kokemuksen rintaäänellä eli kirjoitan siltä pohjalta mitä olen lukenut ja oppinut. Haluan myös jatkuvasti kehittää itseäni ja oppia runsaasti lisää. Se seikka, jota tässä blogissa vielä kovasti kaipaan on vastavuoroisuus eli pistäkääs vaan rohkeasti kommenttia (risuja ja ruusuja), mikäli jotain sanottavaa on! Kuten sanoin, saatan hyvinkin olla monessa asiassa väärässä ja tiedot saattavat olla vielä puutteellisia. Elämä on oppimista varten :)

Mihin blogini tähtää? En halua kirjoittaa vain treenaamisesta vaan myöskin kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin liittyvistä asioista. Pyrin tekemään sen hyvin maanläheisesti, sillä en ole erityisen varakas (etenkään tällä hetkellä). Ei siis pelkkiä postauksia esimerkiksi Himalajan vuoristosta tuoduista superfoodeista tai hulppeita matkakuvia toiselta puolelta maapalloa.

Lyhykäisyydessään olen siis aivan tavallinen tallaaja, joka pitää kirjoittamisesta sekä hyvinvoinnista keskustelusta. Jos löydät blogini tämän julkaisun kautta, jää mieluusti seuraamaan, kun luit jo tänne asti! :)

Kesäsuunnitelmia!

Se olis sitten kesäkuu. Ja mä oon lomalla (= työttömänä)! Ihanaa, kun kerrankin on aikaa tehdä asioita. Voi lukea hyllyssä ja Kindlessä jonossa odottavia romaaneja, katsella Oscar-ehdokkuuksia ja -pystejä saaneita elokuvia (kaksi jo katsottu, Imitation Game ja Interstellar, suosittelen molempia), ohjata kaikessa rauhassa ryhmäliikuntaa, nauttia auringosta, nähdä ystäviä ja muuta yhtä mukavaa. Tässä huushollissa taloudellinen tilanne on kesällä kaikkea muuta kuin hyvä, joten yritetään tehdä kaikkea kivaa ilman sen suurempaa tuhlailua. Pysytään siis Suomessa, eikä tääälläkään ole varaa sen kummemmin reissata. Onneksi Helsingissä on paljon kaikennäköistä ilmaistapahtumaa - ja etenkin liikuntatapahtumia! Tänä kesänä kuntokeskukset on selkeästi tajunneet ilmaisten puistojumppien arvon markkinointikeinona. Joka kuntokeskuksella tuntuu olevan puistojumpat eri puolella kaupunkia. Ihan turha siis vedota siihen, että on vaikea lähteä kotoa liikkumaan tai että ei halua liikkua kesällä sisätiloissa! :) Mulla olisi suunnitelmissa osallistua ainakin puistojumppaan (edelleen vihaan jumppa-sanaa) täällä Aurinkolahdessa rannan kupeessa, mahdollisesti Talin Liikuntapuiston Vapaapäivään ja ehkäpä puistojoogaan. Lisäksi tiedossa saattaa olla ilmaista SUPpausta (kirjoitetaankohan näin?) ja muitakin uusia lajeja. Jänskää!

Kesäfiiliksissä katselinkin Pinterestin kautta listoja siitä, mitä tehdä kesällä. Tykkään listoista, mutta niiden kanssa pitää varoa, ettei ota liian suurta stressiä siitä mitä ehtii tai mitä ei ehdi tehdä kesällä... Aika on kuitenkin loppujen lopuksi rajallinen ja niin paljon olisi sellaista mitä haluaisi tehdä, kun on aikaa. Miltäs nää alla olevat näyttää - onko näitä teidän kesälistoilla?

Lähde

Lähde