sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Mainonnan uhri: Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen kommentit

Tiesittekö muuten, että suomalaiset ovat keksineet niinkin hienon keksinnön kuin sykemittarin? Ihmiset motivoituu eri tavoin treenaamiseen tai liikkumiseen. Oon sellanen persoona, että mua kiinnostaa aina seurata omia treenejä ja aktiivisuutta muun muassa numeroin. Tykkään kirjata kaikennäköstä dataa ylös sekä haluaisin aina uusimmat sykemittarit ja vempeleet. Asetan tavotteita ja yritän saavuttaa ne parhaani mukaan. Kuitenkin jokin aika sitten hukkasin oman sykemittarini (kello löytyi myöhemmin, mutta sykevyö on edelleen kateissa), ja olin kauan ilman minkäänlaista "urheilukelloa". Olin nähnyt ja kuullut paljon Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta, viimeisimpänä Vastaisku ankeudelle -blogista. Kun sen sitten vihdoin sai omakseen Stadiumista 69 eurolla, päätin repäistä ja ostaa sen.
Ranneke melko siro ja kapea (ranne tässä kuvassa kaikkea muuta).
Nyt oon jonkin aikaa ranneketta testaillut ja tässä siitä muutama sananen. Ranneke piti aluksi leikata ja säätää ranteeseen sopivaksi. Ehdoton miinus siitä, että ranneketta ei voi enää säätää isommaksi vaan ainoastaan leikata lyhyemmäksi. Ranneketta ei siksi voi myöskään vaihtaa tai antaa toiselle (etenkään sellaiselle, jolla on erikokoinen ranne), mikäli haluaa. Parempi olisi jonkinlainen kellon ranneke -systeemi, jossa ranneketta voisi kiristellä oman mielen mukaan. Ranneke on tosin mielestäni aika huomaamaton ja siro ranteessa, joka on ehdottomasti plussaa. Ranneke mittaa aktiivisuuden  kädestä sen mukaan miten se liikkuu. Ohjeistuksen mukaan ranneke pitää laittaa siihen käteen, jota käyttää vähemmän oikeamman tuloksen saamiseksi. Mulla siis vasempaan käteen, koska olen oikeakätinen. Aluksi rannekkeeseen tuli määritellä oma lähtötaso - se kuinka paljon päivässä tulee liikuttua esimerkiksi työn puolesta. Valitsin alkuun kaikista korkeimman tason, mutta laskin sen sittemmin keskitasolle (tasoja on kolme).

Polar Flow -mobiilisovellus näyttää päivän aktiivisuuden.
Ranneke siis mittaa ja ilmoittaa kalorit, ajan, askeleet sekä päivän aktiivisuuden. Sanomattakin on selvää, että kaikki ovat enimmäkseen arvioita, koska ranneke ei esimerkiksi kysy käyttäjän päivittäistä kalorinkulutusta. Laite ei myöskään rekisteröi sykkeitä, joten se ei voi todellisuudessa tietää paljonko kaloreita palaa. Täytyy kuitenkin samaan hengenvetoon todeta, että laitteeseen voi yhdistää myös sykevyön lisähintaan, joka tietenkin auttaa tarkempien tulosten saamisessa.

Kuvassa näkyy passiivisuusleima (keltainen kolmio) sekä klo 17-18 vedetty spinning-tunti, joka ei rekisteröitynyt mitenkään.
Sovelluksen antama palaute, aktiivisuus, askeleet, kalorit sekä yöunet.
Jos olen pitkään aikaan liikkumatta, saan niin kutsutun passiivisuus-leiman. Ranneke mittaa myös unen määrän sekä levottomuutta nukkumisen aikana, mutta ei toki oikeasti mittaa millään tavalla esimerkiksi unen laatua - vain sitä miten paljon liikut nukkumisen aikana. Olen monena yönä nukkunut todella levottomasti lähinnä työstressin takia, mutta Loop ei ole rekisteröinyt sitä lainkaan. Kävelyä laite mittaa melko hyvin (ja varmasti juoksuakin), mutta se ei kuitenkaan rekisteröi kaikkia kävelyaskelia. Tämän olen huomannut silloin, kun pidän esimerkiksi töissä oppikirjaa kädessä ja kävelen. Käden täytyy siis olla suht reippaassa liikkeessä, jotta askeleet rekisteröidään. Tämän vuoksi laite ei myöskään rekisteröi sellaista liikuntaa, jossa kädet eivät liiku - tässä tapauksessa esimerkiksi juuri niitä tunteja, joita ohjaan eli BodyPumpia ja spinningiä. Kun siis ohjaan spinningiä, Loop laskee sen levoksi, istumiseksi tai kevyeksi liikunnaksi.

Mikä Loopissa on sitten hyvää? Ehdottomasti Loop:n yksinkertaisuus ja helppokäyttöisyys. Rannekkeessa on yksi "nappula" ja tietokoneeseen Loop:n saa yhdistettyä yhdellä USB-piuhalla. Moneen älypuhelimeen tai tablettiin Loop:n saa yhdistettyä Bluetoothin kautta ilman piuhaa. Polar Flow sovelluksessa pystyy helposti seuraamaan päivittäisiä raportteja ja sovellus myös ehdottaa mitä käyttäjän tulisi tehdä saavuttaakseen päivän aktiivisuustasonsa.

Kaiken kaikkiaan itselleni Polar Loop on kuitenkin enemmän lelu kuin varteenotettava aktiivisuuteni seuraaja. Se on minulle paras passiivisuuden mittaamisessa ja herättää minua aika ajoin siihen, että olen ollut liian kauan paikoillani. Muuten se ei kuitenkaan vaikuta paljonkaan arkisiin valintoihini. Polar Loop on kuitenkin äärettömän hyvä ihmisille, jotka eivät erityisemmin arkena muuten liikkuisi ja joita ranneke kannustaa liikkumaan enemmän. Siis niille, jotka valitsevat 10 000 askelta saavuttaakseen portaat hissin sijasta tai aktiivisuuden täyttääkseen kävelevät sen sijaan, että valitsisivat bussin. Loop sopii myös niille, jotka istuvat paikallaan sorvin ääressä kahdeksan tuntia liikkumatta mihinkään (jos et vielä muista, niin istuminen tappaa). Äärettömän hyvä siis monelle suomalaiselle, jotka liikkuvat ihan liian vähän!

Lyhyesti
MITÄ: Polar Loop -aktiivisuusranneke
MIKSI: aktiivisuuden ja passiivisuuden mittaamiseen
KENELLE: vähemmän liikkuville ja niille, jotka tarvitsevat motivaattorin arjen valintoihin sekä hyötyliikuntaan
PALJONKO MAKSAA: hinnat pyörii 69-100 euron välillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti