torstai 11. syyskuuta 2014

Totuus BodyPumpista

Oletko kuullut BodyPumpista ystäviltäsi tai tutuiltasi? Oletko halunnut mennä kokeilemaan, mutta et ole uskaltanut? Tai pelkäätkö, että olet kuin norsu posliinikaupassa, etkä tiedä mitä painoja tankoon ladata taikka mitä välineitä käyttää? Pelkäätkö, että kaikki katsovat kuinka väärin teet? Olet ehkä saattanut ajatella, ettei kuntosi riitä ja tekosyyn varjolla jäänyt pois viime tipassa...



Usko tai älä, minä olisin kuutisen vuotta sitten vastannut näihin kysymyksiin kyllä. Välttelin pitkään BodyPumpia, vaikka olin kuullut paljon tunnista ja olisin halunnut mennä kokeilemaan. Ensinnäkin pelkäsin, juuri tuota norsu posliinikaupassa -hetkeä. En sietänyt yhtään (ja huonosti siedän vieläkin) niitä hetkiä, kun en itse tiedä mitä tehdä ja olen ulkona mukavuusalueeltani. Vaikka olin koko pienen ikäni käynyt taitoluisteluharrastuksen ohella kuntosalilla ja ihan kohtuullisessa peruskunnossa, pelkäsin yli kaiken näitä asioita. 

Loppujen lopuksi uskaltauduin ensimmäiselle BodyPump-tunnilleni. Vaikka kyseessä oli tuttu ystäväni kammosin hetkeä. Sain kuitenkin apua painoihin, mikä hiukan vähensi hermostuneisuuttani. Luonnollisesti otin paikan takarivistä, ettei kukaan vain näe minua. Tunnin päätteeksi olin jäänyt koukkuun. And the rest is history. Monesti ja pitkään BP:ssa käytyäni aloin miettimään ohjaajaksi ryhtymistä. Senkin kynnyksen ylittäminen kesti vuosia. Loppujen lopuksi uskaltauduin koulutukseen viime joulukuussa (2013). Yllätyksekseni pääsin koulutuksen läpi ja lisenssivideokin meni ensimmäisellä. Sain ensimmäisen näytetuntini jälkeen samantien tunnin Unisportille lukkariin ja myöhemmin myös BP:n avulla SATSilta töitä. Nyt harkitsen BP:n ATM-koulutukseen (advanced) menemistä, mikäli selkä ehtisi parantua ja rahat riittävät.

Askelkyykky

Hauiskääntö

Kulmasoutu

Jalkakyykky

BodyPump on Les Mills -konseptitunti. Les Mills -ohjelmat tulevat aina Uudesta-Seelannista asti, ja niiden tekemiseen osallistuu monialaisesti eri ammattilaisia (lääkäreitä, pedagogeja, personal trainereita jne.). Idea Les Mills -tunneissa ja näin ollen myös BP:ssa on se, että mennään koko tunti musiikin tempoon, ja tunti on suunniteltu niin, että menemällä tempoon saadaan paras mahdollinen hyöty irti. Musiikit ovat yleensä erinomaisen hyvin valittu, ja vaikka ohjelmat tehdään yli puoli vuotta ennen niiden lanseeraamista, kappaleet ovat ihan uutukaisia Suomessa! Klassikkojakin löytyy, myös uudelleensovitettuna. Verrattuna kuntosaliharjoitteluun BP eroaa siten, että liikkeet tehdään suht kevyillä painoilla ja isoilla toistomäärillä, mikä tarkoittaa, että tunnilla keskitytään lihasten kiinteyttämiseen. Jokainen kappale koskee yhtä lihasryhmää, näin ollen kappaleet ovat 1) lämmittely, 2) jalkakyykyt, 3) rintalihas, 4) selkä, 5) ojentajat, 6) hauis, 7) kyykyt + askelkyykyt, 8) hartialihakset, 9) keskivartalo ja 10) venyttely. Kaikilla BP-tunneilla järjestys on sama. Kaikilla BP-tunneillä pyörii 2 kk sama ohjelma, ympäri maailman. Kolmantena kuukautena ohjelmia saa miksailla, jolloin osia vanhemmista ohjelmista saa ohjata. Kaikki ohjaajat eivät kuitenkaan miksaile. Kolmen kuukauden jälkeen vaihtuu uusi ohjelma. BP-tunnilla kannattaa käydä 2-3 kertaa viikossa, mikäli haluaa nopeasti tuloksia. 

Seuraavan kerran, kun mietit uskallatko mennä BP-tunnille, mieti seuraavia:
  1. Tunnilla tehdään liikkeet turvallisesti, joten loukkaantumisriski on hyvin pieni.
  2. Kukaan muu tunnilla liikkujista ei ehdi/ ole kiinnostunut katsomaan sinua. Näin se vain on. Ohjaaja katsoo ja korjaa enimmäkseen yleisesti sekä ohjeistaa miten liikkeet tulisi tehdä.
  3. Mikäli tunnilla olisikin lanseerausvaiheessa kaksi ohjaajaa (tämä tapahtuu 3 kk välein), ja tulisi korjaamaan, voit aina sanoa, ettet halua, että ohjaaja korjaa sinua. Suosittelen kuitenkin ottamaan ohjeet vastaan, sillä ne ovat harvinaista herkkua ja auttavat sinua pääsemään paremmin tavoitteeseesi.
  4. EI. BP:lla et muutu Michelin-ukoksi. Kuten sanoin, BP keskittyy kiinteytymiseen, rasvan polttoon ja voiman lisäämiseen. Joten naistenkaan ei tarvitse pelätä kasvattavansa liian suuria lihaksia ja miehet voivat halutessaan käydä BP-tunnilla kuntosalin ohella.
  5. Vaikka olet aluksi ulalla painoista, ohjaaja on aina valmis auttamaan sinua. Ohjaaja myös ohjeistaa painot jokaisen kappaleen välissä, jotta ehdit vaihtaa uudet. Kannattaa kuitenkin ohjeena ottaa paljon erilaisia painoja siihen laudan viereen.
  6. Ja jälleen kerran EI. Sinun EI tule olla hyvässä kunnossa osallistuaksesi tunnille. Voit olla ensimmäisellä ryhmäliikuntatunnillasi tai aloittanut ensimmäistä kertaa kuntoilun. Mikä on parasta BodyPumpissa, on se, että se sopii täydellisesti niin aloittelijoille, kuin kokeneille kuntoilijoilla. Ja siihen pääsee nopeasti mukaan.
  7. Saat tuloksia nopeasti ja BP sopii mainiosti muun muassa painonpudotukseen! Saat myös lisää lihasvoimaa, jota tarvitset ihan jokapäiväisessä elämässäsi esimerkiksi rappusten nousuun, tasapainoon, lasten kanssa leikkimiseen yms.
  8. Muista, että kaikki meistä ovat aloittaneet joskus. Et ole yksin, ja monet ajattelevat täysin samoja asioita kuin sinä. 
  9. Saat tunnista energiaa ja tunnin jälkeen olo on mahtava!
  10. Ryhmässä liikkuessasi sinulla on suurempi kynnys luovuttaa, kun voimat hiipuvat. Ja trust me, ohjaajalla ne hiipuvat myös. Kehityt juuri siinä vaiheessa, kun päätät jatkaa.
Joten ei enää tekosyitä, kaikki kokeilemaan! BP-tunnit pyörivät monissa kuntokeskuksissa ja useimmiten tunneille pääsee ilmaiseksi kokeilemaan. Suosittelen kokeilemaan 3-5 kertaa ennen kuin tuomitset tunnin - ja mielellään myös eri ohjaajia! Itse vedän SATS Itiksessä tällä hetkellä BP:a sunnuntaisin klo 18, tervetuloa kaikki tunnille :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti