Fight back

Eilen meni taas niin touhutessa yhtä sun toista, että en ehtinyt kirjoittaa eilisen julkaisua (okei, ehdin nukkua pienet päikkärit, kun tuli totaalinen kooma). Eilen aiheena oli lempi-inspiroija. Nyt tähän pitäisi varmaan keksiä jotain ihan ehdottomia lempiurheilijoita tai -hahmoja, mutta en oikein keksi ketään, joka olisi varsinaisesti saanut minut nousemaan sohvalta salille.

On kuitenkin totta, että on monia ihmisiä ja hetkiä, jotka ovat inspiroineet ja saaneet minut tarkastelemaan elämääni eri kantilta. Yksi tällainen on Joannie Rochetten sydäntäsärkevä luistelu kotiolympialaisissaan vain pari päivää sen jälkeen, kun hänen äitinsä oli kuollut äkillisesti. Luistelusta näkee (katsohan alta, pahoittelen huonoa laatua) kuinka Rochette pidättelee itkua eikä luistelua voi itsekään katsoa itkemättä. Samalla se teki hänen luistelustaan entistä riipaisevamman ja vahvemman. Rochette sai pronssia - ansaitusti.


Kunnioitan myös suuresti muun muassa Pekka Hyysaloa, joka on hurjan onnettomuuden jälkeen näyttänyt huikeaa rohkeutta ja esimerkkiä meille kaikille. Katsokaa alta video Pekan tarinasta, saa ainakin minut arvostamaan sekä häntä että omaa terveyttäni sekä miettimään sitä, että jokainen päivä pitäisi elää niin kuin se olisi viimeinen (helpommin sanottu kuin tehty)...

Mikä minua erityisesti inspiroi ja motivoi, on se hyvä olo ja näkyvät tulokset, jotka liikunnalla saa aikaan. Minulle treenaaminen on ennen kaikkea mielen hyvinvoinnin parantamista ja ylläpitämistä - se pitää minut järjissäni hektisessä arkielämässä.