Midnight Run -lähettiläsaika alkaa olemaan takana päin ja blogin raapustelu jatkuu täällä. Ihanaa, että voi kirjoittaa vain ja ainoastaan omalla äidinkielellä! Ei sen puoleen, etteikö ruotsiksi kirjoittaminen ollut erittäin hyvää harjoitusta, mutta vaikeiden termien kääntäminen on niin työlästä ja aikaa vievää + loppujen lopuksi ei ole hajuakaan osuinko edes lähelle idiomaattista. Tulee ihan yliopiston kääntämiskurssit mieleen, kun viilattiin pilkkua paikasta toiseen ja keskusteltiin, että pitääkö siinä nyt lukea "hiiri ja orava" vai "orava ja hiiri"... Siinä vaiheessa mä uppouduin raapustamaan tulevia treenejä ja menoja kalenteriin, kun en jaksanut enää kuunnella. Natiiville ihan se ja sama kummin päin. No joo. Mietin hetken, josko olisinkin kirjoittanut sittenkin tätä blogia englanniksi, mutta menköön nyt tällä erää ainakin suomeksi. Äidinkielellä voi luonnollisesti ilmaista itseään miljoona kertaa paremmin ja nopeammin, vaikkakin englanti sujuu multa kyllä huomattavasti paljon paremmin, kun ruotsi.
Tälläkin hetkellä pitäisi kirjoitella gradua, mutta tuli hirveä hinku kirjoittaa tänne. Lisäksi olen ollut koko päivän menossa: opettajatöissä --> kotiin --> luennolle --> kotiin --> spinua ohjaamaan --> kotiin. Sen jälkeen arvostelin muutamat sanakokeet ja suunnittelin huomiset tunnit, joten arvelin, että gradulle ei enää tänään riitä paukkuja.
Syynä tähän blogin kirjoitus innostukseen on se, että olen jo jonkin aikaa lueskellut hyviä blogeja FitFashion-sivustolta. Pidän blogeista, joissa on samoja intressejä ja saman oloisia ihmisiä, kuin minä. Lemppareitani FitFashion-sivustolta ovat muun muassa Today I'm Unstoppable, Ainon blogi - Tarinoita treenaamisesta, Endorfiinikoukussa sekä Monna treenaa! Lisäksi lueskelen silloin tällöin Eevskun sekä Steffitin blogeja. Eri blogeja (myös tätä!) on helppo seurata muun muassa Bloglovin-palvelun kautta. Blogeista saa hyviä vinkkejä ja etenkin innostusta lähteä treenaamaan. Mulla ainakin tulee kamala hinku aina lähteä kokeilemaan uusia lajeja, kun lueskelen noita...
Selän kanssa mennään edelleen samaa rataa. Päivä kerrallaan. BodyCombatin kuvaaminen aina vaan lykkääntyy, ja BodyJam-koulutukseenkin olisin halunnu mennä. Plus, että oikeasti mä haluan ite jo Jam-tunneille ja muillekin liikkuville. Kuuntelin uutta BC-ohjelmankin musaa ja niin kova halu on päästä tunneille ja jos mahdollista vielä kovempi halu päästä vetämään Combatia. Mutta ei auta.
Tiedätte varmaan, kun kärsivällisyys alkaa loppumaan ja tekisi mieli vaan mennä ja tehdä senkin uhalla, että sattuu, koska ei jaksa enää odottaa? No, se hetki meni aikaa sitten. Nyt ollaan päästy ihan uudelle kärsivällisyyden tasolle. Voin sanoa, että loukkaantumiset kasvattaa luonnetta. Sen oon huomannut jo omana kilpaurheiluaikana (taitoluistelu), kun saattoi mennä vuosi, kun sain yhden vamman kuntoon, jonka jälkeen oli alotettava aina alusta. Kun niitä loukkaantumisia tuli monen monta peräjälkeen, se riitti mulle ja sanoin, että terveys ennen kaikkea. Ja nyt taas on saatu homma rullaamaan, kunnes sitten taas liukastuin kotipihalla ja sain tämän mukavan tyrän seurakseni. Fysioterapeuttikin sanoi, että tälle kyseiselle vaivalle täytyis olla vertaistukiryhmä, koska se on niin kettumainen, että voi kestää ties kuinka kauan, säteillä piinallisesti myös jalkoihin, olla pitkään todella hyvässä kunnossa, kunnes iskee yllättävällä hetkellä uudestaa jne. The list is endless. Joten jos jollakulla on samanlaisia ongelmia, saa jakaa kokemuksia mun kanssa, anyone?
Ja KYLLÄ. Voin sanoa, että tämä vaiva on tähän mennessä koetellut kärsivällisyyttä kaikista vammoista eniten. Tai sitten se vaan tuntuu siltä...
Kärsivällistä viikonloppua kaikille! Mut löytää lauantaina (ehkä) Tough Vikingista promoamasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti