Muisteloita Midnattsloppetista

Midnattsloppetin neljä lähettilästä: Ida (Göteborg), Josefine (Malmö), Christian (Tukholma) ja minä (Helsinki)

Ensimmäinen aamu lupaili hyvää.

Facebook muistuttelee mua päivittäin siitä, mitä viime vuosina juuri tänä päivänä tapahtui. Jo parin päivän aikana oon saanut muistutuksia Midnattsloppetin Portugalin reissusta, jossa olin vuosi sitten mukana. Pyrin Midnattsloppetin lähettilääksi reilu vuosi sitten ja ihmeekseni mut valittiin (aika huikea juttu, mä en koskaan voita mitään!). Tarkoituksena oli bloggailla Midnattsloppetin sivuille valmistautumisesta Helsingin Midnight Runiin. Palkaksi sain matkan treenileirille Portugaliin, Niken vaatteita, lahjakortin Stadiumiin ja muuta mukavaa.

Midnattsloppetilta saatu lähettiläskassi.

Kaikista isoin juttu oli kuitenkin toi Portugalin reissu, josta Facebook mua muistuttelee. Mun blogikirjotukset matkan varrella löytyy edelleen täältä. Matkasin siis Helsingistä Tukholmaan, jossa tapasin kolme ruotsalaista lähettilästä ja Midnattsloppetin poppoon sekä muita innokkaita ruotsalaisliikkujia, jotka oli varanneet kalliit matkat Springtimen kautta kohti Monte Gordoa. Arlandasta lennettiin sitten yhdessä kohti Faron lentokenttää ja sieltä matka jatkui bussilla kohti Monte Gordoa. Monte Gordo paikkana on ihan huikea paikka treenileireille - ei mikään ihme, että Suomenkin eri maajoukkueet käy treenaamassa siellä. Mahtavat maastot, meri, sopiva ilmasto sekä urheilukentät.

Maastot ja juoksualusta parhaat mahdolliset.

Matka kaikkinensa oli opettavainen kokemus kaikin puolin. Kaikista paras juttu siinä oli, että mun piti puhua ruotsia, koska olin pelkkien ruotsalaisten keskellä. Toki niiden kanssa olisi voinut puhua englantiakin, mutta pidin kynsin ja hampain kiinni siitä, että kieli ei vaihdu. Olin just ennen matkaa vihdoin päässyt pohjoismaisten kielten laitokselle, joten olishan se ollu noloa puhua englantia. Ruotsalaiset joutu siis kestämään suomalaista hiljaisuutta ja sitä, että mulla kestää hetki ennen kuin se mitä ne sanoo menee mun tajuntaan asti ja ehdin keksiä vastauksen. Onneksi muut lähettiläät oli kuitenkin ymmärtäväisiä ja mukavia. Treenejä oli aika lailla aamusta iltaan, sisällä ja ulkona.

Hotellin ei niin hyvät ruoat.

Rantakojun taivaallisen hyvä kala-annos.

Pelkkää ruusuilla tanssimista matka ei kuitenkaan ollut. Ruoat sai hotellilta, vaikkakin lounas ja päivällinen oli todella onnettomia, ja tuli syötyä lähinnä vaan hiilareita: spagettia ja riisiä ja muuta. Luulisi, että kalakaupungissa olisi ollu paljon hyvää ruokaa! No, muutamana päivänä käytiin syömässä ravintolassa, ja ruoan laatu oli siellä niin paljon parempaa. Kamala nälkä oli koko ajan, kun ei oikein hotellilla voinut syödä ruoka-aikoina mitään. Ja ne jotka mut tuntee, tietää kyllä, että mä oon aika kaikkiruokainen ja hyvin harvoin valitan ruoasta. Kouluruokiakin oon syönyt hyvin mielelläni aina.

Midnattsloppet Monte Gordo alkamassa. 

Sää ei suosinut ollenkaan meitä (tai ainakaan mua) Portugalissa. Käytännössä koko aika satoi lukuun ottamatta yhtä päivää, jolloin oli ainakin hetki aurinkoa - ja silloinkin tuuli kovasti. Silti ihan parhaat treenit oli juoksutreenit ulkona kaatosateessa. Sateessa juoksu on vaan jotain niin parasta.

Mulla oli myös kauhea ikävä kotiin. Kaipuuta ei helpottanut yhtään se, että ei voinut vapaasti kielimuurin takia puhua kellekään ja tuntui jäävänsä hiukan ulkopuoliseksi, kun ruotsia puhuttiin niin tiuhaan tahtiin joka puolella. Kaiken lisäksi olin seurueessa aina se nuorin ja varmasti usein myös se hiljasin. Etenkin matkan alussa kärsin varvaskivuista (sisäänkasvanut kynsi) ja monet juoksutreenit jäi sen takia väliin. Ja juoksutreeneihinhän sinne oli menty!

Muut lähettiläät hotellin uima-altailla.

PT:n juoksutekniikkatreeni ja sattuipa sää suosimaan! :)

Midnattsloppet Monte Gordon jälkeen. Mitali kaulassa.
Kuulemma ruotsalaisten tulee aina saada mitali tai nousee hirvee haloo.

Luento huikeasta ruotsalaisesta ex-maratoonarista, joka juoksi Portugalista Ruotsiin.
Respect.

Kuvaussessiot. Suomalainen luonne ei vaan totu siihen, että kamera tuodaan tohon naaman eteen. Tai minä en ainakaan. Kuva lähettiläs Idalta, joka muuten bloggailee nykyään täällä.

Parhaimpina kokemuksina jäi kuitenkin mieleen Midnattsloppet Monte Gordo (3 km yöllä rannalla otsalamppujen valossa) ja PT:n pitämät yksityiset juoksutekniikkatreenit. Oli siellä toki kaikkea muutakin härdelliä: valokuvaussessioita, treenejä, lähettiläiden ja Midnattsloppetin poppoon kanssa olemista, PT-tapaaminen ja luentoja. Mä olin mukana vaan osan matkasta, kun mun täytyi lähteä aiemmin takasin Suomeen BodyCombat-koulutukseen. Toisaalta oli kiva lähteä kotiin, koska vieraskielisessä ympäristössä jatkuva oleminen alko ottamaan aika koville, mutta toisaalta harmitti, koska multa jäi muun muassa vuorijuoksu/-vaellus ja loppubileet kokematta. Ja tää oli vähän niinkuin "once in a lifetime opportunity", jota voi sitten kiikkustuolissa muistella.

Mikä mua harmitti sitten Suomessa lähettiläänä olossa ihan älyttömästi oli se, että mun selkä meni niin huonoon kuntoon, että itse Midnight Run Helsinki jäi sitten juoksematta. Ja taitaa jäädä tänäkin vuonna. Tänään muuten julkasivat hienon videon Facebookiin (katso alla), mä niin kovasti haluaisin JUOKSEMAAN! Hinku on kova, mutta selkä ei taida vieläkään kestää. Kuinka pahaa voi tehdä, kun näkee koti-ikkunasta, kun ihmiset juoksee tuolla auringonpaisteessa tai koirien kanssa lenkillä ollessa vastaan tulee ilosia lenkkeilijöitä.