keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Fustran taikaa

Kuten jo aiemmin täällä olen todennut, lopetin syksyllä opettajan hommat sisäilmaongelmien vuoksi ja päätin vaihteeksi kokeilla liikunta-alaa kokoaikaisena työnäni. Satuinkin pian saamaan töitä Fustralta. Kahden viikon intensiivisen Fustra-peruskoulutuksen jälkeen minusta tuli Fustra-yksilövalmentaja - pääsin siis ensimmäistä kertaa kokeilemaan siipiäni varsinaisena yksilövalmentajana kuntokeskuksessa.

Kukkia ihanalta asiakkaalta!
Mitä Fustra on? Nykyään Fustra alkaa olla jo melkoisen tunnettu ja suosittukin Suomessa. Fustra on palkittu liikuntamuoto (Vuoden liikuntatuote 2012), jossa keskitytään lihastasapainon saavuttamiseen ja ylläpitoon. Tämä tarkoittaa siis lihaksistomme heikkojen lihasten vahvistamista ja etenkin erittäin tärkeisiin kehon syviin lihaksiin keskittymistä. Ne niin kovin helposti treenatessa tuppaavat unohtumaan, kun keskitytään pumppaamaan rautaa, käymään ryhmäliikuntatunneilla tai juoksemaan pidempiä lenkkejä nopeammin. Kaikki liikkeet ja liikunnan ajatus lähtee kuitenkin syvistä lihaksista, jotka tukevat koko vartalomme asentoa. Kun nämä syvät lihakset ovat heikot, vääntyy kehommekin helposti väärään asentoon ja siten aiheuttaa painetta ja kipua. Voit vaikka verrata sitä siihen kuinka huonekasvi kääntyy kasvamaan vinoon. Jos et tee korjausliikettä ajoissa, voi olla, että kasvin varsi napsahtaa poikki tai nuukahtaa. Sama tapahtuu kehollesi. 



Fustra on todistetusti auttanut niska- ja hartiakipuihin, se on lisännyt liikkuvuutta sekä sen avulla ihmiset ovat saaneet pudotettua painoa turvallisesti. Fustrassa keskitytään liikkeiden oikeaoppiseen suorittamiseen, jonka vuoksi yksilövalmentajan on oltava käytännössä suomalaiselle epätavallisen iholla. Normaaliin personal trainingiin verrattuna valmentaja on vielä enemmän korjaamassa ja koskemassa. Monesti Fustraa verrataan pilatekseen, ja niissä onkin paljon yhteneväisiä piirteitä. Pilateksessa harvoin ohjaaja on kuitenkaan niin läsnä ja koko ajan korjaamassa. Itse näen Fustrassa paljon yhteneväisyyksiä pilatekseen - kuin myös fysioterapiaan. Monet liikkeet olivatkin minulle ennestään tuttuja fyssarilla niin monesti käyneenä. Fustraan toki kuuluu, kuten muuhunkin yksilövalmennukseen, olennaisena osana edistymisen seuranta eli testaus eri tavoin sekä ruokavalio (asiakkaan näin halutessaan).

Fustra-ohjaajani pesti oli lyhyt erinäisistä syistä, mutta kehotan ehdottomasti kokeilemaan Fustraa, mikäli et ole vielä kokeillut. Minulla on vinkata sinulle mukavia entisiä kollegoitani tai voit itsekin varata ajan Fustran sivujen kautta. Näytetunnilla lajia pääsee kokeilemaan melko edullisesti! Fustrasta löytyy haastetta myös kokeneemmille liikkujille ja itse olen ainakin ottanut pysyvästi Fustran omaan treenihjelmistooni. Ainoa miinuspuoli Fustrassa on sen hintavuus, jonka vuoksi ihan kaikilla ei siihen ole varaa. Toisaalta, mitäpä sitä ei tekisi terveyden vuoksi...

Ennen Fustran...
Jälkeen Fustran...
Ystäväni Aleksi, toinen suositun Kaikki Paketissa -blogin takana olevista kirjoittajista, suostui harjoitusasiakkaakseni Fustran näyttökokeeseen. Verratkaahan eroa ryhdissä ennen Fustraa ja jälkeen... Kuvien välillä on eroa tunti. 

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Breath of fresh air


Tiedättekö, kun joskus täytyy tehdä tosi vaikeita päätöksiä? Sellaisia, jolloin täytyy ottaa riskejä ja heittäytyä tyhjän päälle? No yksi sellainen tuli tehtyä tossa syksyllä. Olin töissä koulussa, jossa viihdyin työilmapiirin puolesta oikein hyvin. Pääsinpä ihan huippureissulle Ruotsiinkin oppilaiden kanssa melkein viikoksi. Sellaisille, joille opettajat harvoin pääsevät mukaan. Kuitenkin koko syksyn olin ollut enemmän tai vähemmän kipeänä kärsien hengitysongelmista, päänsäryistä, äänen käheydestä, vatsaongelmista, jatkuvista flunssista ja kuumeesta. Jossakin vaiheessa syksyä selvisi, että koulussa on muutkin opettajat kärsineet vastaavanlaisista ongelmista - yhdelle oli jopa kehittynyt astma koulussa työskentelyn aikana. Puhutaan siis sisäilmaongelmista, jotka ovat usein tabu koulumaailmassa.

Todella huolestuttavaa on se, että näistä asioista ei puhuta avoimesti. Miettikäähän, kun koululaiset altistuvat näille ongelmille parhaimmillaan koko koulussaoloajan? Pahimmillaan sisäilmaongelmille on altistuttu jo päiväkoti-ikäisenä. Mitään ongelmaa ei välttämättä huomata koulussa, mutta myöhemmin ongelmia voi ilmaantua. Tässä kyseisessä koulussa siis moni oli jo altistunut, mutta lähes kukaan ei ollut ilmoittanut asiasta eteenpäin. Koulusta ei varsinaisesti tietääkseni ollut koskaan löytynyt hometta, mutta tietynlaista pölyä (nyt en muista mikä tuon pölyn nimi oli) kylläkin, joka saattaa aiheuttaa vastaavanlaisia ongelmia.

No, syksyllä kävin lääkärissä ja soittelin työterveyteen monta kertaa. Mitään infektioita ei löytynyt, joten ongelmat johtuivat mitä ilmeisimmin sisäilmasta. Viikonloppuisin ja lomilla oireet hiukan helpottivat, työviikolla oireet pahenivat loppuviikkoa kohden. Loppujen lopuksi päädyin kyselemään työterveydestä, mikä olisi ratkaisu tilanteeseen, sillä tilanteesta tuli sietämätön. Työterveydestä tarjottiin mahdollisena ratkaisuna ilmanpuhdistinta luokkaan. En uskonut tämän vaikuttavan siihen, että altistun muuallakin kuin omassa luokassani, joten kyselin, josko olisi mahdollisuutta saada lääkärintodistusta asiasta, jonka avulla voisi esimerkiksi vaihtaa koulua. Vastaus oli selvä: sellaista ei myönnetä. Eli käytännössä vaihtoehto on joko jatkaa oireiden pahentuessa tai sitten irtisanoutua ja hypätä tyhjän päälle. Sanomattakin selvää, valitsin jälkimmäisen. Rehtorimme oli onneksi ymmärtäväinen.

Irtisanoutumisestani alkoi pyöriä työvoimatoimiston (tai olisikohan oikeammin sanoa työttömyyskassan) puolesta kolmen kuukauden karenssi, koska ainoastaan lääkärintodistuksella (jota ei sisäilmaongelmien vuoksi anneta) irtisanoutuminen on pätevää. Siellä siis tulkittiin, että olen irtisanoutunut syyttä. En siis voinut saada työttömyyskassasta ansiopäivärahaa etsiessäni uutta työtä. Totta puhuen, tuossa vaiheessa en ajatellut muuta kuin, että en jaksa olla enää yhtään päivää kipeänä ja haen samantien uutta työpaikkaa. Päädyinkin sitten liikunta-alalle, josta lisää myöhemmin.

Ongelmia sisäilma-asioissa on monia. Ensinnäkin, ehkä suurin ongelma on se, että asioista ei koskaan saa puhua avoimesti, koska koululle tulee huono maine. Minä (kuten monet muutkin opettajat) taas pelkään puhua asiasta avoimesti, koska tulevaisuudessa se voi estää minua saamasta töitä koulussa. Pieni maa, pienet piirit. Olen kuitenkin elämäni aikana ollut ainakin seitsemässä koulurakennuksessa ja ainoastaan yhdessä olen oireillut. Toiseksi, iso ongelma on se, että kaikki eivät oireile. Useimmiten astmaatikot (kuten myös minä) ja allergikot reagoivat ensimmäisenä. Kolmanneksi, kaikki eivät oireile samalla tavalla. Yksi oireilee vatsaoirein, toisella hengitys reistailee, kolmas saa flunssia, neljännen päätä särkee. Jokainen näistä on helppo diagnosoida jonkin muun taudin alle ja siksi sisäilmaongelmat jäävät usein pimentoon. Neljäs pointti on se, että sisäilmaoireita usein vähätellään. Ajatellaan sen olevan luulosairautta tai perusflunssaa. Viidenneksi, sisäilmaongelmia on edelleen haasteellista tutkia eikä siihen ole kunnollisia resursseja. Nähdään parempana hoitaa oireita eikä ehkäistä ongelmaa. Kerran altistuttuaan seuraava altistuminen on jo vakavampaa - siksi monet opettajat ovat kiertäneet kokeilemassa homeisesta koulusta toiseen ja joutuneet loppujen lopuksi vaihtamaan alaa.

Koulut ja päiväkodit ovat entistä huonommassa kunnossa. Olen myös kuullut, että ongelmia kouluissa peitellään usein muun muassa maalaamalla uudella maalilla vesivahinkojen päälle - sen sijaan, että itse ongelmalle tehtäisiin jotain. Joskus rakennuksia uudelleenremontoidaan, mutta huolettomasti, jolloin ongelmat jatkuvat. Jotain asialle pitäisi tehdä. Home aiheuttaa vakavia terveydellisiä ongelmia, jotka voivat muuttua kroonisiksi. Ei peitetä villaisella vaan puhutaan avoimesti. Ennaltaehkäisy olisi halvempaa kuin isojen massojen jälkihoito. Kaikki tuntevat koulujen henkilökuntaa, koululaisia ja koululaisten vanhempia. Arvostakaa omaa ja lähimmäistenne terveyttä ja hyvinvointia. Terveys ennen kaikkea.

Itselleni ratkaisu oli lähteä pois koulusta - ja koulumaailmasta. Ainakin hetkeksi. Pelottava ratkaisu, johon en yksin olisi pystynyt. Vaihtaminen opettajan kuukausipalkasta ensin työttömäksi ja sitten työhön, josta ei välttämättä tienaa mitään, on koetellut omaa turvallisuudenhakuista luonnettani. Onneksi minulla on ollut oma tukijoukko takanani, sillä alamäkiä ja mustia pilviä on riittänyt. On ollut päiviä, kun olen ollut aivan varma, että päätös oli väärä ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että toisinkin olisin voinut valita. Samaan kouluun en kuitenkaan olisi voinut oireineni jäädä. Oireet ovat hellittäneet suurimmaksi osaksi, tosin olen ruvennut epäilemään, josko sisäilma ehti aiheuttaa jo pysyviä ongelmia... Onko teillä ollut vastaavanlaisia ongelmia? Tai sellaisia hetkiä, kun täytyy hypätä tuiki tuntemattomaan tietämättä yhtään miten pärjää?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Passiiviset lapset

Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoittelun ja siitä kerron täällä asteittain. Lyhykäisyydessään olen jättänyt opettajan työt ainakin hetkeksi ja siirtynyt liikunta-alan puolelle.

Opettajana tuli usein mietittyä ja ihmeteltyä sitä, kuinka lapset liikkuvat yhä vaan vähemmän. Koulussa tunneilla istutaan ja vaikka opettajat yrittäisivätkin keksiä mahdollisimman liikunnallisia tunteja, tulee oppilailla istuttua vähintäänkin välitunnit läpensä. Alakoululaiset vielä "joutuvat" (usein ison vastustuksen kera) menemään ulos purkamaan ylimääräistä energiaansa. Sen sijaan yläkoululaiset saavat luvan olla sisällä välitunnitkin. Välitunnit menevät monilla siis oman kännykän näpräilyyn ja löhösohvilla rötköttämiseen. Pahimmillaan siis koko koulupäivä menee istuen. Veikkaisin myös, etteivät monet näistä oppilaista liiku vapaa-ajallakaan.

Minusta tämä on äärimmäisen huolestuttavaa. Tutkitusti istuminen aiheuttaa monenlaisia ongelmia - ylipäätään passiivisuudesta puhumattakaan. Ei mikään ihme, että oppilaat istuvat tunneilla röhnöttäen takapenkeissä! "Ei jaksa" tulee usein vastauksena siihen kysymykseen, josko kannattaisi ruveta hommiin. Samalla koko kansa on passivoitunut. Nykyiset työt ovat vähemmän fyysisiä ja monella tuleekin istuttua lähes kahdeksan tuntia putkeen päivittäin! Työpäivän jälkeen olo tuntuu entistä väsyneemmältä. Varmasti meille kaikille on tuttu se tilanne, kun tulee oltua neljän seinän sisällä pitkä päivä töitä tehden huonossa ilmastoinnissa, eikö? Päivän jälkeen keho tuntuu raskaalta ja mieli on matalalla. Moni pystyy vertaamaan sitä sellaiseen aktiiviseen päivään, jolloin tulee käytyä vaikka pitkällä kävelyllä ystävän kanssa raikkaassa ilmassa ja touhuttua yhtä sun toista. Vaikka liikunta vie energiaa, siitä myös saa sitä hurjasti.

Mielestäni juuri tähän meidän kaikkien tulisi kiinnittää huomiota. Lapset luonnollisesti ottavat mallia vanhemmistaan. Jos vanhemmat ovat passiivisia, eivätkä ymmärrä lasten liikkumisen merkitystä - eivät ymmärrä kannustaa lapsia liikkumaan jo pienestä pitäen, on todennäköistä, että nämä lapset eivät liiku aikuisiälläkään. Mikä sitten puolestaan aiheuttaa muun muassa erinäisiä sairauksia, lihavuutta, henkisiä ongelmia sekä tämän kaiken myötä kustannuksia valtiolle. Tämä ongelma on kaikkien länsimaiden ongelma, joissa kansa valitettavasti elämäntapojensa myötä on lihavoitunut.

Kissa on nostettu pöydälle myös Ruotsissa, jossa SVT on näyttänyt erinomaista TV-ohjelmaa nimeltä Gympaläraren. Ohjelman päähenkilö Kalle Zackari Wahlström yrittää saada syyslukukauden aikana koululaiset omassa vanhassa yläkoulussaan liikkumaan enemmän sekä löytää syitä lasten liikkumattomuuden takana. Taustalta löytyy pelkoa siitä, mitä muut ajattelevat, varallisuusongelmia (ei varaa liikuntavaatteisiin), itsetunto-ongemia... Minulle itselleni liikunta on aina ollut sydänasia ja itsestäänselvyys, joten olen aina ihmetellyt miksi koululiikunta on monille niin vastenmielistä. Ohjelma valottaa asiaa upeasti ja Kalle pääsee juttusille oppilaiden kanssa myös henkilökohtaisemmista asioista. Valitettavasti tällaisiin keskusteluihin opettajilla harvoin on aikaa. Eivätkä oppilaat monesti halua opettajalle uskoutuakaan. Mielestäni Suomessakin koululiikuntaa voitaisiin välillä katsoa uudesta näkökulmasta - tuleeko kaiken olla suorittamista ja voidaanko kokeilla muitakin lajeja kuin ne ainaiset pesäpallot, yleisurheilut ja suunnistukset?

Mielestäni äärimmäisen hätkähdyttävä on ohjelmassa tehty testi, jossa oppilaat saivat aktiivisuusvyöt  päiviksi. Aktiivisuusvyöt mittasivat kaikenlaisen liikkumisen päivien aikana. Oppilaat istuivat paikallaan 80-90 % päivästä! He liikkuivat vähemmän kuin liikalihavuuspotilaat! Etenkin Ruotsissa ohjelma on herättänyt paljon ajatuksia - ruotsalaisethan ovat tunnettuja siitä, että he liikkuvat mielellään paljon vapaa-ajalla. Seuraavan kerran, kun matkaat Ruotsiin, kiinnitäpä huomiota siihen kuinka kuntokeskuksia ja urheilukauppoja on joka nurkalla. Laske kuinka monta juoksijaa näet kaduilla. Aikaisemminkin olen kirjoittanut siitä, kuinka Ruotsissa tehdään paljon liikunnallisia matkoja - Suomessa ne ovat vasta lapsenkengissä. Kuilu ruotsalaisten aikuisten ja lasten liikunnan määrässä on huikea.

Tästä ohjelmasta on muodostunut yksi minun suosikeistani, koska se yhdistää koulumaailman ja liikunnan. Vaikka ohjelma käsittelee surullista asiaa, on ohjelmassa positiivinen liikunnan fiilis ja pienten asioiden merkitystä korostetaan. Suosittelen katsomaan kaikki jaksot (yksi vielä tulematta) täältä. Jaksot ovat katsottavissa syyskuuhun asti. Hyvää asiaa koulun arjesta, lasten olosta ja samalla opit/kertaat hiukan omaa ruotsin kieltäsi!